Tuhannessa merkissä: Jo vain, rouva ministeri

Kuka: Askanmäen kesäteatteri, ohjaus Hilkka Oikarinen
Mitä: Jo vain, rouva ministeri (tekstin alkuperäisnimi Jo vain, herra ministeri)
Missä: Askanmäen kesäteatteri, Askanmäentie 25, Puolanka
Katsottu: harjoituksissa ti 7.7. ja ensi-illassa to 9.7.2015
Muuta: Näytelmä on alun perin nimeltään Jo vain, herra ministeri. Muun muassa Bomban kesäteatteri Nurmeksessa on valinnut saman näytelmän tämän kesän ohjelmistoonsa.

Väliaikavegaani: Ainakin kahvi ja tee sopivat vegaanille, kaikkien tarjottavien raaka-aineluetteloita en kysellyt. Ryhmät voivat tilata etukäteen kahvitarjoilun ja ruoan. Tilauksen yhteydessä voi neuvotella sopivista raaka-aineista.

Näytelmässä yllätti, että perinteinen kesäteatterihuumori oli onnistuttu tuomaan esiin raikkaalla tavalla ja vanhatkin vitsit jaksoivat naurattaa. Ansionsa tässä oli sekä käsikirjoituksella että näyttämöllepanolla. Teksti sisälsi toki perinteisiä elementtejä poliitikon ja pienen kylän väen vastakkainasettelusta aina mieheen mekossa, mutta ripotteli väliin tuoreempiakin mausteita. Näin kokonaisuus pysyi kiinnostavana. Näyttelijät tekivät roolinsa aidosti ja lämmöllä, hahmojen perinteisyydestä huolimatta.

Kulmakivet olivat paikoillaan: liikkuminen oli ripeää, äänentoisto helpotti kuulemista ja roolityöt olivat tasapainossa keskenään. Nämä eivät ole harrastajateatterissa itsestäänselvyyksiä, etenkään Askanmäen kaltaisella valtavan kokoisella näyttämöllä. Muutamissa kohdissa tosin kaipasin näyttelijäntyöstä tukea siihen, kuka milloinkin on äänessä – äänentoisto hämää.

Työryhmän monipuolista osaamista osoitti myös livemusiikki, jota tarjoiltiin sopivina annoksina tekstin lomassa.

Yritän harjoitella tiivistä kirjoittamista rajoittamalla tekstejäni noin tuhanteen merkkiin. Merkkimäärä koskee varsinaista tekstiosuutta, ei esimerkiksi näytelmästä annettuja taustatietoja.

Tuhannessa merkissä: Kirsikkatahra

Kuka: Perijuuri, ohjaus Vilja Itkonen
Mitä: Kirsikkatahra
Missä: Artpark Joensuu, Hasanniementie 15
Katsottu: la 1.8.2015
Muuta: Produktiota oli mahdollista rahoittaa etukäteen joukkorahoituksella. Vastineeksi rahoituksesta saattoi saada esimerkiksi tunnelmallisen nuotiokahvi- ja keskusteluhetken työryhmän kanssa esityksen jälkeen. Kokemus oli hieno!
Väliaikavegaani: Artparkissa sijaitsevasta Aurinko Cafésta saa ainakin vegaanisia sorbetteja ja Reilun kaupan kahvia ja teetä.


Nimen perusteella odotin kertomusta naiseksi kasvamisesta. Sen sijaan Kirsikkatahra kävi läpi Elias Lönnrotin elämäntarinaa istuttaen siihen osia Anton Tšehovin Kirsikkapuistosta.

Rikkaassa esityksessä katsojaa kutkuteltiin niin älyn ja oivalluksen kuin tunteen tasolla. Tšehovin repliikit oli puettu uusiin, herkullisiin sävyihin ja yhteyksiin. Lönnrotin elämäntyön merkitys avautui minulle uudella tavalla, kun jännitin, ehtiikö monitoimimies pelastaa laulut unholalta – ja kajaanilaiset kuolemantaudeilta. Vaikka taiteessa kaikkea ei tarvitse ymmärtää, minua jäi askarruttamaan, mitä tarkoitettiin valkoisen paidan pukemisella Kuoleman ylle.

Ympäristöineen, pukuineen ja lavasteineen esitys oli visuaalisesti todella kaunis. Pääasiassa nojattiin silti näyttelijöiden ilmaisuun. Hyvä niin, sillä työryhmä taipui tyylilajista toiseen vaivatta. Kesäteatterilavojen klassikkorekvisiitta, auto, oli otettu mukaan hykerryttävällä tavalla. Toivottavasti Perijuurelta nähdään pian jotain yhtä mielenkiintoista!


Yritän harjoitella tiivistä kirjoittamista rajoittamalla tekstejäni noin tuhanteen merkkiin. Merkkimäärä koskee varsinaista tekstiosuutta, ei esimerkiksi näytelmästä annettuja taustatietoja.

Tuhannessa merkissä: Viimeisen vuoron matkustajat

Kuka: Joensuun ylioppilasteatteri, ohjaus Marja Kuokkanen
Mitä: Viimeisen vuoron matkustajat
Missä: Artpark Joensuu, Hasanniementie 15
Katsottu: la 27.6.2015
Muuta: Näytelmä on osa Joensuun ylioppilasteatterin 40-vuotisjuhlintaa. YT on toteuttanut näytelmän jo vuonna 2005, jolloin ohjaaja Kuokkanen oli itse näyttämöllä. Käsiohjelmassa hän kertoo tarttuneensa tekstiin uudelleen, koska halusi "tehdä sen paremmin".

Väliaikavegaani: Artparkissa sijaitsevasta Aurinko Cafésta saa ainakin vegaanisia sorbetteja ja Reilun kaupan kahvia ja teetä.


Näytelmä seuraa yhden päivän tapahtumia syrjäisen kylän kaljakuppilassa. Elämää pitäjään tuovat junarata ja junan kuljettamat harvalukuiset matkustajat.

Kylän tyhjyys ja tylsyys, kyläläisten omituisuudet ja päivän tapahtumat ulottuvat absurdiuteen saakka. Kokonaisuus on silti kumman uskottava: alueellisen tasa-arvon ja tulonsiirtojen epäonnistuminen näyttää varmasti juuri tältä.

Vähäeleinen toteutus puree niin rekvisiitassa kuin lauluissa. Laulut jäävät kuitenkin irrallisiksi, koska niiden sanoista ei saa aina selvää. Toiminta antaa hahmoista melko yksipuolisen kuvan, mutta katsojan mieli rakentaa vaivatta jokaiselle tarinan. Menneisyyttä avataan yksinpuheluissa, jotka toimivat ainakin eturiviin.

Kun tapahtumat alkavat kärjistyä, näytelmä herää eloon. Juoni tulee näkyväksi. Näyttelijät valpastuvat ja heidän intensiteettinsä saa katsojan mukaansa. Samaa tunnetta olisin kaivannut esityksen alkupuoliskolle. Loppuratkaisu on yllättävä, helpottava ja istuu valittuun tyyliin.


Yritän harjoitella tiivistä kirjoittamista rajoittamalla tekstejäni noin tuhanteen merkkiin. Merkkimäärä koskee varsinaista tekstiosuutta, ei esimerkiksi näytelmästä annettuja taustatietoja.

Minä olen Maria, kansalaisvaikuttaja

Se alkoi jo lapsena. Väitän että perheelläni on ollut vaikutusta siihen, missä jamassa olen nyt. Meillä oltiin myönteisiä säästeliäisyydelle ja luonnon kunnioittamiselle. Valot piti sammuttaa, kun huoneesta lähdettiin, ja uutta tavaraa hankittiin harkiten. Ihmetystä herätti, kun kylässä oli täti, joka pesi hampaat juoksuttaen vettä hanasta koko pesun ajan.

Lapsuuden lähtökohdista huolimatta onnistuin elämään monta vuotta ihan normaalia elämää. Murrosiässä olin kiinnostunut vaatteista ja meikeistä. Lahjoja oli kiva saada ja antaa, ja aina kaupungissa käydessä tuli osteltua monenmoista tavaraa. Luonnollisesti kaikkea ei ostettu tarpeesta, vaan halusta. Mitä halvemmalla, sen parempi.

Lukioiässä kävin kehitysmaakaupassa ja löysin sieltä Vastuullisen kuluttajan oppaan. Jäin nopeasti koukkuun ajatukseen, että voin omalla toiminnallani vaikuttaa epäoikeudenmukaisina pitämiini asioihin. Ajattelin kokeilla vähän ylikansallisten yhtiöiden boikotointia. Minulla ei todellakaan ollut käsitystä, mihin kaikkeen tuo kokeilu johtaisi.

Pikku hiljaa aloin vajota syvemmälle. Vuodet ovat sarja sekavia muistoja kimppakyydeistä, kirpparikierroksista, voittoa tavoittelemattomista yhdistyksistä ja pesupähkinäkokeiluista, kuukupin hankinnasta, adressien allekirjoittelusta, aikapankkitoiminnasta ja ekosähköstä.

Jossain vaiheessa kokeilin ensimmäistä kertaa reilun kaupan tuotteita. Aluksi kyse oli yksittäisistä kerroista, jolloin ostin viehättävän värikkäitä käsitöitä, mutta vähitellen minun oli saatava lisää. Käyttöni laajeni uusiin aineisiin, kuten kahviin ja teehen.

Tarjonnan parannuttua jatkoin hedelmiin, kukkiin, jopa alusvaatteisiin, ja nykyään käytän oikeastaan mitä tahansa reilun kaupan tuotetta, jonka käsiini saan. Monilla ei ehkä ole käsitystä, kuinka naurettavan helppoa käyttäminen on nykyisin. Tavaran saatavuus on parantunut huikeasti 2000-luvun alkuun nähden ja hinnat ovat laskeneet. Opiskelijankin tuloilla on mahdollista käyttää reilun kaupan tuotteita. Ostan satsin vähintään kerran viikossa.

* * *

Tätä nykyä teen maailmanparantamisen eteen melkeinpä mitä tahansa. Olen osallistunut polkupyörämarssiin pehmojääkarhuja sidottuna polkupyöräni ohjaustankoon. Olen lähettänyt postia Legolle, Finlaysonille, Valiolle, Shellin toimitusjohtajalle, kaupunginvaltuutetuille ja kansanedustajille ja pyytänyt milloin historiallisten puutalojen suojelua, milloin arktisesta öljystä luopumista, tai ydinvoiman käytön lopettamista. Olen pitänyt työpajaa elektroniikantuotanon epäkohdista, olen myynyt eettisiä ja ekologisia tuotteita ja järjestänyt Mahdollisuuksien toreja.

En usko, että kenelläkään on käsitystä, kuinka syvällä olen. Työpaikalla lajittelen toistenkin roskia ja irrottelen yksinäisiä latureita seinästä. Olen sotkenut läheisiäni mukaan kuvioihini ostamalla heille aineettomia lahjoja tavaroiden sijaan ja valmistamalla heille vegaanista ruokaa. Mitä he ovatkaan joutuneet kestämään vuokseni! Ymmärrän, että valintani vaikuttavat heihin, mutta en välitä.

Kuluneena talvena liityin mukaan Kepan kansalaisvaikuttajan koulutusohjelmaan. Siellä olen kohdannut kaltaisiani, joiden kanssa pohdimme esimerkiksi, mitä tehdä, kun pelkkä luomun ostaminen tai kansalaisaloitteen allekirjoittaminen ei tunnu enää miltään. On ollut helpottavaa huomata, että en ole yksin. En silti usko, että monikaan meistä pystyy vieroittumaan. Tahto rakentaa oikeudenmukaisempaa maailmaa on se tie, jota kuljemme loppuun saakka.

Järjestämme Helsingissä pikkuparlamentin edessä julkisen Painavaa asiaa -tapahtuman 22.5. klo 9-13. Jos koet olevasi yksi meistä, tule mukaan.

Tämä kirjoitus on julkaistu alun perin Kepa ry:n Globbarit-blogissa 19.5.2015. Kirjoituksen laatiminen kuului kansalaisvaikuttajan koulutusohjelmaan.

Saapasjalkakissa ja ihmeellinen papupuu

Siirrän vanhan, 1.12.2009 Facebookissa julkaisemani tekstin tänne, muiden teatteriarvioiden joukkoon.

***

Kävin katsomassa Joensuun kaupunginteatterin näytelmän Saapasjalkakissa ja ihmeellinen papupuu sateisena torstaina 26.11.2008. Aamupäivänäytökseen tiensä olivat löytäneet muutamat koululuokat, yksi äiti lastensa kanssa, yhdet isovanhemmat lapsenlapsensa kanssa ja minä.

Näytelmässä oli yhdistetty aineksia klassikkosaduista Saapasjalkakissa sekä Jaakko ja pavunvarsi. Molempien satujen tuntijalle uusi tarina oli hämmentävä, yllättävä ja toimiva. Mietityttämään jäi ainoastaan, miksi Jaakko oli tarpeen esitellä Carabassin markiisiksi. Päällimmäiseksi muistoksi kuitenkin nousee näytelmän mukaansatempaavuus, jossa kaikilla juonellisilla yksityiskohdilla ei ole ratkaisevan suurta merkitystä.

Eniten tässä esityksessä pidin siitä, ettei siinä ollut yritetty päästä helpolla. Tietyn teatteriyleisön parissa kaupunginteattereilla on usein maine ennalta-arvattavien roolitusten ja tylsien toteutusten tuottajana. Upouuden tekstinsä lisäksi Saapasjalkakissa ja ihmeellinen papupuu loisti vaihtuvien kulissien ja rekvisiitan määrällä, oivaltavalla puvustuksella sekä hauskoilla fyysisillä roolitöillä. Yleisöä nauratti erityisesti Markku Maasillan esittämä dramaattinen Jaakon äiti. Itseäni sykähdytti Seppo Timosen kauko-ohjattaviin autoihin ihastuva kuningas.

Tarinaa eteenpäin luotsasivat katsojien kaverihahmoinakin toimineet Anna Ojanne, Hans Stigzelius ja Lassi Uimonen. He olivat saaneet tehtäväkseen lukuisten pienten sivuroolien esittämisen ja heidän työnsä toikin lavalle elämää, jopa joukkoja. Sen sijaan näytelmän nimihahmo, Saapasjalkakissa, jäi mielestäni jonkinlaisen altavastaajan osaan. Vaikka koko kehyskertomus perustuikin Saapasjalkakissan kohtaloon, ei kissa onnistunut olemaan riittävän karismaattinen pitääkseen omaa kertomustaan näytelmän vahvana punaisena lankana. Sen sijaan katojan saivat puolelleen kertomuksen sisäiset tapahtumat ja hahmot.

Esitykseen oli sisällytetty muutamia silmänkääntötemppuja, jotka oli ilahduttavasti sidottu luonnollisiksi osiksi tarinaa. Pienet katsojan jujutukset toivat näytelmään erinomaisesti sadun tuntua. Vielä nytkään en tiedä, miten Jaakko kiipesi pitkin pavunvartta ja siinä samassa ilmestyi näyttämön alta luukusta, tai miten punainen kangaspala muuttui uunissa Jaakon äidiksi muutamassa sekunnissa. Parasta oli, ettei temppuja alleviivattu, vaan katsojalle jäivät tajuamisen ja ihmetyksen riemut.

Näytelmän lopussa itkin, koska olin niin vaikuttunut tästä runsaasta ja värikkäästä lapsille suunnatusta esityksestä. Paljon pisteitä Joensuun kaupunginteatterille rohkeasta, uudesta lastentuotannosta.