sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Tuhannessa merkissä: Jo vain, rouva ministeri

Kuka: Askanmäen kesäteatteri, ohjaus Hilkka Oikarinen
Mitä: Jo vain, rouva ministeri (tekstin alkuperäisnimi Jo vain, herra ministeri)
Missä: Askanmäen kesäteatteri, Askanmäentie 25, Puolanka
Katsottu: harjoituksissa ti 7.7. ja ensi-illassa to 9.7.2015
Muuta: Näytelmä on alun perin nimeltään Jo vain, herra ministeri. Muun muassa Bomban kesäteatteri Nurmeksessa on valinnut saman näytelmän tämän kesän ohjelmistoonsa.

Väliaikavegaani: Ainakin kahvi ja tee sopivat vegaanille, kaikkien tarjottavien raaka-aineluetteloita en kysellyt. Ryhmät voivat tilata etukäteen kahvitarjoilun ja ruoan. Tilauksen yhteydessä voi neuvotella sopivista raaka-aineista.

Näytelmässä yllätti, että perinteinen kesäteatterihuumori oli onnistuttu tuomaan esiin raikkaalla tavalla ja vanhatkin vitsit jaksoivat naurattaa. Ansionsa tässä oli sekä käsikirjoituksella että näyttämöllepanolla. Teksti sisälsi toki perinteisiä elementtejä poliitikon ja pienen kylän väen vastakkainasettelusta aina mieheen mekossa, mutta ripotteli väliin tuoreempiakin mausteita. Näin kokonaisuus pysyi kiinnostavana. Näyttelijät tekivät roolinsa aidosti ja lämmöllä, hahmojen perinteisyydestä huolimatta.

Kulmakivet olivat paikoillaan: liikkuminen oli ripeää, äänentoisto helpotti kuulemista ja roolityöt olivat tasapainossa keskenään. Nämä eivät ole harrastajateatterissa itsestäänselvyyksiä, etenkään Askanmäen kaltaisella valtavan kokoisella näyttämöllä. Muutamissa kohdissa tosin kaipasin näyttelijäntyöstä tukea siihen, kuka milloinkin on äänessä – äänentoisto hämää.

Työryhmän monipuolista osaamista osoitti myös livemusiikki, jota tarjoiltiin sopivina annoksina tekstin lomassa.


Yritän harjoitella tiivistä kirjoittamista rajoittamalla tekstejäni noin tuhanteen merkkiin. Merkkimäärä koskee varsinaista tekstiosuutta, ei esimerkiksi näytelmästä annettuja taustatietoja.