Mitä: Viimeisen vuoron matkustajat
Missä: Artpark Joensuu, Hasanniementie 15
Katsottu: la 27.6.2015
Muuta: Näytelmä on osa Joensuun ylioppilasteatterin 40-vuotisjuhlintaa. YT on toteuttanut näytelmän jo vuonna 2005, jolloin ohjaaja Kuokkanen oli itse näyttämöllä. Käsiohjelmassa hän kertoo tarttuneensa tekstiin uudelleen, koska halusi "tehdä sen paremmin".
Väliaikavegaani: Artparkissa sijaitsevasta Aurinko Cafésta saa ainakin vegaanisia sorbetteja ja Reilun kaupan kahvia ja teetä.
Näytelmä seuraa yhden päivän tapahtumia syrjäisen kylän kaljakuppilassa. Elämää pitäjään tuovat junarata ja junan kuljettamat harvalukuiset matkustajat.
Kylän tyhjyys ja tylsyys, kyläläisten omituisuudet ja päivän tapahtumat ulottuvat absurdiuteen saakka. Kokonaisuus on silti kumman uskottava: alueellisen tasa-arvon ja tulonsiirtojen epäonnistuminen näyttää varmasti juuri tältä.
Vähäeleinen toteutus puree niin rekvisiitassa kuin lauluissa. Laulut jäävät kuitenkin irrallisiksi, koska niiden sanoista ei saa aina selvää. Toiminta antaa hahmoista melko yksipuolisen kuvan, mutta katsojan mieli rakentaa vaivatta jokaiselle tarinan. Menneisyyttä avataan yksinpuheluissa, jotka toimivat ainakin eturiviin.
Kun tapahtumat alkavat kärjistyä, näytelmä herää eloon. Juoni tulee näkyväksi. Näyttelijät valpastuvat ja heidän intensiteettinsä saa katsojan mukaansa. Samaa tunnetta olisin kaivannut esityksen alkupuoliskolle. Loppuratkaisu on yllättävä, helpottava ja istuu valittuun tyyliin.
Yritän harjoitella tiivistä kirjoittamista rajoittamalla tekstejäni noin tuhanteen merkkiin. Merkkimäärä koskee varsinaista tekstiosuutta, ei esimerkiksi näytelmästä annettuja taustatietoja.
Näytelmä seuraa yhden päivän tapahtumia syrjäisen kylän kaljakuppilassa. Elämää pitäjään tuovat junarata ja junan kuljettamat harvalukuiset matkustajat.
Kylän tyhjyys ja tylsyys, kyläläisten omituisuudet ja päivän tapahtumat ulottuvat absurdiuteen saakka. Kokonaisuus on silti kumman uskottava: alueellisen tasa-arvon ja tulonsiirtojen epäonnistuminen näyttää varmasti juuri tältä.
Vähäeleinen toteutus puree niin rekvisiitassa kuin lauluissa. Laulut jäävät kuitenkin irrallisiksi, koska niiden sanoista ei saa aina selvää. Toiminta antaa hahmoista melko yksipuolisen kuvan, mutta katsojan mieli rakentaa vaivatta jokaiselle tarinan. Menneisyyttä avataan yksinpuheluissa, jotka toimivat ainakin eturiviin.
Kun tapahtumat alkavat kärjistyä, näytelmä herää eloon. Juoni tulee näkyväksi. Näyttelijät valpastuvat ja heidän intensiteettinsä saa katsojan mukaansa. Samaa tunnetta olisin kaivannut esityksen alkupuoliskolle. Loppuratkaisu on yllättävä, helpottava ja istuu valittuun tyyliin.
Yritän harjoitella tiivistä kirjoittamista rajoittamalla tekstejäni noin tuhanteen merkkiin. Merkkimäärä koskee varsinaista tekstiosuutta, ei esimerkiksi näytelmästä annettuja taustatietoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti