Vegaanihaasteesta vauhtia paikalliseen ravintolakulttuuriin

Jälleen käynnissä olevassa tammikuun Vegaanihaasteessa tuhannet ihmiset ympäri maan kokeilevat ruokavaliota, joka ei sisällä eläinperäisiä tuotteita. Kampanjan järjestäjän mukaan ilmoittautuneita on jo ennätysmäärä.

Ruokakaupat totesivat vuoden 2016 aikana kasvisruoan kasvavan suosion. Joensuulaisten kauppojen valikoimat ovat lisääntyneet huikeasti. Saatavana on kasviperäisiä juustoja, jogurtteja, jäätelöitä, makkaroita ja einesruokia, kuten myös nyhtökauraa, härkistä, tofua ja muita proteiininlähteitä. Monissa kaupoissa vegeruoat on koottu omiin, selkeästi merkittyihin hyllyihinsä ja pakkausmerkinnät korostavat aiempaa useammin sitä, että tuotteet eivät sisällä eläinperäisiä ainesosia. Nämä seikat helpottavat etenkin aloittelevan kasvissyöjän arkea.

Myös ravintoloista ja kahviloista löytyy jo jonkin verran vegaanista tarjontaa. Asiakkaan näkökulmasta katsottuna valmiiksi vegaanisia annoksia ja leivonnaisia voisi olla enemmän, vaihtoehtojen merkitsemistä voisi selkeyttää ja tarjoilijoilla tulisi olla enemmän tietoa vegaaniseen ruokavalioon sopivista ruuista ja juomista.

Vegaanihaasteeseen voivat osallistua paitsi yksityishenkilöt myös yritykset. Haasteen kautta yritykset voivat esitellä jo olemassa olevaa kasvisruokatarjontaansa ja saavat mahdollisuuden kokeilla jotakin uutta. Kannustamme kaikkia pohjoiskarjalaisia kahviloita ja ravintoloita liittymään mukaan vegaanihaasteeseen!

Kasvisruoan laatuun kannattaa panostaa: kuvat herkullisista annoksista ja kehut hyvästä palvelusta liikkuvat vilkkaasti vegaanien Facebook-ryhmissä.

Marja Horbach

Oskari Korhonen

Maria Korkatti

Emilia Osmala

Heikki Piirainen

Anni Rannikko

Jenna Repo


Julkaistu Sanomalehti Karjalaisessa 10.1.2017 ja Karjalan Heilissä 11.1.2017.

Kohti vegaanista tammikuuta

Olen liittynyt mukaan Vegaanihaasteeseen, jossa pyritään noudattamaan vegaanista elämäntapaa tammikuun 2015 ajan. Vegaanisuus tarkoittaa eläinten hyväksikäyttöön perustuvien tuotteiden välttämistä. Keskeinen osuus on ruokavaliolla, johon ei kuulu lihaa, kalaa, munia, maitotuotteita tai hunajaa. Jokainen vegaanihaasteeseen osallistuva saa määritellä kokeilunsa laajuuden. Halutessaan tuotteiden välttämisen voi ulottaa eläinperäisiin tai eläimillä testattuihin tekstiileihin, kenkiin, kosmetiikkaan, pesu- ja puhdistusaineisiin, alkoholijuomiin ja makeisiin.

Huomenna alkavan haasteen kynnyksellä lukaisin kolme vuotta sitten kirjoittamani tekstin "Miksi tammikuuni on lihaton". Pohdinta siitä, kuinka rakastan lihaa ja mitä mahdan syödä lihan sijaan, tuntui kaukaiselta ja huvittavaltakin. Taannoinen kasvisruokakuukausi jäi päälle, ja olen syönyt sen jälkeen lihaa vain vähän. Se ei ole tuntunut lainkaan vaikealta. Toisaalta olen jälleen samojen kysymysten äärellä. Erityisesti yhden: pystynkö todella luopumaan juustosta?

Olen hiljalleen muuttanut ruokavaliotani vegaaniseen suuntaan jättämällä esimerkiksi maitopohjaiset jogurtit ja liivatetta sisältävät karamellit kokonaan pois. Olen myös vähentänyt kananmunien ja maidon käyttöä sellaisenaan. Haasteitani ovat olleet, ja tulevat tammikuun aikana olemaan, yhdistelmätuotteet ja muiden tekemä ruoka ja leivonnaiset. En ole innokas ruoanlaittaja, ja valmisruoissa tai ravintoloissa ei vegaanisia vaihtoehtoja ole juuri tarjolla.

Odotettavissa olevien hankaluuksien vuoksi on ihanaa, että vegaanihaasteessa keskeisessä osassa on vertaistuki. Facebookissa on ryhmä, jossa haasteeseen osallistuvat voivat esittää mitä noloimmilta tuntuvia kysymyksiä ja jakaa vinkkejä. Tammikuun ajan osallistujat saavat päivittäisen sähköpostin, jossa on reseptejä, tietoa ja tarinoita. Tartuin myös mahdollisuuteen saada vegaanitutor, jolta voi pyytää apua vaikkapa kaupassakäyntiin. Kirjoitin jo sähköpostia omalle tutorilleni toivoen tsemppausta vegaanisen ruoan kysymiseen ravintolassa - ja tsemppausta myös sain.

Motivaationi vegaaniuteen on korkea. Kuten kolme vuotta sitten totesin, rakastan tätä palloa. Kulutustottumuksemme vaikuttavat ilman muuta luonnon, muiden ihmisten ja eläinten hyvinvointiin. Olen saanut niin paljon tietoa ruoan ilmastovaikutuksista ja eläinten hyväksikäytöstä, että on mahdotonta olla toimimatta. Lihansyönnin ja eläinrasvojen haitallisia terveysvaikutuksia on tuotu runsaasti esiin valtamedioissakin. Edellämainittujen faktojen valossa tuntuu hassulta, että kaikki eivät haluaisi kokeilla ruokavalionsa muuttamista edes hieman kasvispitoisempaan suuntaan. Tiedän kuitenkin kokemuksesta, että muutos on vaikeaa.

Tsemppiä sinulle, joka otat askelen poispäin vanhoista tottumuksistasi, liittyivätpä ne kasvisruokaan tai eivät!

Vegaanihaasteeseen voi liittyä mukaan kesken tammikuunkin, ja osallistua siihen vaikka yhdellä vegaanisella päivällä viikossa.

Lisälukemista:
Suomen Luonnonsuojeluliiton Ilmasto lautasella -julkaisu
WWF:n Maailma lautasella -ruokaopas

Ja vielä loppukevennys:
Kielletyt kinkut

Kiitos, muikku.

Perkasin äsken luultavasti elämäni ensimmäistä kertaa kalaa. Ostin kaupasta muikkuja, katsoin netistä pikaiset siivousohjeet niille ja ryhdyin kokeilemaan.

Teen harvoin ruokaa niin, että joudun käymään käsiksi kalan tai jonkin muun eläimen sisuksiin. Tämä johtuu pitkälti siitä, etten nykyisin juurikaan syö lihaa. Kalaruokia en pahemmin ole koskaan valmistanut itse. Mutta silloinkin, kun vielä kulutin enemmän lihaa, kaupasta kantautui kotiin pääasiassa jauhelihaa, broilerisuikaleita, makkaraa ja tietysti eineksiä. Niinpä aina, kun käsittelen vaikkapa broilerinkoipea, jossa luut ovat tallella - tai äsken, kun perkasin kokonaisia kaloja - minut valtaa suuri kunnioitus ruokaa kohtaan.

Kun olin vuosi sitten vaihdossa Etelä-Afrikassa, huomasin, että me Suomessa elämme jo pitkälti einesten ja puolivalmisteiden varassa. Suomen joka marketista saa hunajamarinoituja broilerisuikaleita, kun taas sisäelimet tai kokonaiset kanat on haettava erikoisliikkeistä. Aina ei ole ollut näin, mutta en muista toisenlaista aikaa. Etelä-Afrikassa saa myös puolivalmisteita ja pikaruokaa, mutta siellä yleinen tapa tuntui kuitenkin olevan ruoan valmistaminen itse perustavanlaatuisista raaka-aineista. Valmiiksi siivottuun ruokaan tottuneena sihtisuuna minua hieman inhotti syödä keittoa, jonka lihanpalasissa olivat luut tallella. Myös pikaruokaketju tarjoili friteeratut broileripalasensa luiden kera (tämä tuskin tulisi Suomessa kysymykseen). Ystävän perheen luona vieraillessani yritin keksiä tahdikasta tapaa syljeskellä kalanruodot takaisin lautaselle.

Luiden, ruotojen ja sisäelinten käsitteleminen ja suusta löytäminen tekee minut tietoiseksi siitä, että käyttämäni ravinto on peräisin olennosta, joka on ollut elävä. Se on elänyt ties minkälaista elämää, kunnes ihminen on päättänyt sen tappaa. Muikkuja peratessani tunsin kiitollisuutta ja kunnioitusta, niin hullulta kuin se saattaakin kuulostaa. Halusin käsittelylläni kunnioittaa sitä, että kalat ovat heittäneet henkensä päätyäkseen minun lautaselleni.

Kun pääsen näkemään, millaisesta eläimestä ruokani oikeasti tulee, minun ei tee mieli heittää ruokaa hukkaan. Marketin broilerisuikaleissa ei ole mitään, mikä muistuttaisi siitä, että ne ovat joskus olleet osa elävää eläintä. Niinpä ne voi surutta kumota roskiin, kun ne ensin on huolimattomuuksissaan polttanut pannulla. Uskon, että suhde ravintona käytettävään eläimeen on vielä voimakkaampi, jos on itse kasvattanut sen. Kun eläimen on nähnyt elävänä, ymmärtää, ettei ole itsestään selvää, että sen saa syödäkseen.

Niin yliemotionaalisesti ruokaan suhtautuvalta hipiltä kuin kuulostankin, olen tyytyväinen tähän ruoan minussa herättämään tunteeseen. Ajattelen, että tämä on jopa merkki terveestä ruokasuhteesta, jollaista minulla ei aikaisemmin ollut. Kalan perkaaminen ja luiden erotteleminen broilerinkoivesta on työlästä, mutta saa ollakin. Se saa minut ajattelemaan oikeita asioita.

Miksi tammikuuni on lihaton?

Viime viikkoina mielessäni ovat pyörineet paljon teatterintekijä Juha Hurmeen sanat, joiden mukaan rakkaus tekee kipeää, sillä rakastaessaan joutuu joskus tekemään vaikeilta tuntuvia asioita. Olen pohtinut rakkautta ja sen työläyden aiheuttamaa kipua eri asioihin liittyen - yhtenä niistä ruokailutottumukset. Hieman ennen joulua mielessäni kypsyi ajatus liittyä Facebookissakin näkyvillä olevaan Lihaton tammikuu -tapahtumaan. Tammikuun ensimmäisestä päivästä alkaen olen siis noudattanut kasvisruokavalioa (paitsi kalaa syön).

Kasvissyöjäksi ryhtyminen on ollut mieleni sopukoissa jo pitkään, ainakin kymmenen vuotta, luulisin. Ajatus lihan välttämisestä on kuitenkin tuntunut hankalalta. Mietityttänyt on, mitä mahaan laitettavaa jää, jos lihatuotteet karsitaan. Monet liha- ja makkararuoat maistuvat mielestäni taivaallisen hyviltä, joten ajatus niistä luopumisesta on tuntunut liian suurelta uhraukselta. Olen ajatellut myös, miten pelkästä kasvisruoasta saa koottua tasapainoisen ruokavalion. Viimeisimmän ajatuksen tiedän aivan jonninjoutavaksi, sillä enhän sekaruokaa syödessänikään juuri ravintoarvoja laskeskele. Monenlaisia mielensisäisiä esteitä kasvissyöjäksi ryhtymiselle on kuitenkin ollut.

Toisaalta myös kannustimia kasvissyönnille on kertynyt. En muista, miksi olen harkinnut kasvissyöjäksi siirtymistä silloin reilu kymmenen vuotta sitten, teini-iässä. Ehkä se olisi ollut sopivan erilaista ja siksi siistiä... Tai ehkä tuotantoeläinten kohtelu tuntui pahalta jo silloin. Sen kuitenkin tiedän, että viime vuosina ympäristön- ja ilmastonsuojeluasiat ovat tulleet minulle entistä tärkeämmiksi. Olen käsittänyt, että kasvikset kuormittavat ilmastoa vähemmän kuin liha ja siksi kasvisruoka on ilmaston kannalta hyvä valinta. Tämän vuoksi olen jo muutaman vuoden ajan suosinut kasvisruokia esimerkiksi oppilaitosravintoloissa. Tuntuu kätevältä valita kasvisvaihtoehto, kun joku on väsännyt sen valmiiksi ja kun tietää, että itse vastaavaa ruokaa tuskin osaisi tehdä tai sellaista ei vain tulisi tehtyä. Eli vaikka olen syönyt ravintoloissa myös liharuokia - puhumattakaan siitä, että omasta jääkaapista on tavallisesti löytynyt jauhelihaa, kanaa tai makkaraa - valmiina tarjottu lämmin kasvisruoka on kannustanut minua kasvispainotteisempaan ruokavalioon.

Nyt joulun alla sitten mietin tekojani, joita kuvittelen tekeväni ympäristön suojelemiseksi. Minusta tuntui, että haluan tehdä jotakin enemmän ympäristön eteen. Facebookissa olin nähnyt Lihaton tammikuu -tapahtuman, ja pohtinut siihen liittymistä. Tapahtuman seinällä joku kirjoitti ihanasti motiivistaan osallistua kasvisruokakuukauteen: "Koska rakastan tätä palloa." Jälleen mieleeni palasivat Juha Hurmeen sanat rakastamisesta. Ajattelin, että minäkin rakastan tätä palloa ja tulin siihen tulokseen, että ehkä minun täytyy rakkautta toteuttaakseni tehdä jotakin, mikä tuntuu hieman vaikealta, mutta oikealta. Kasvisruokakuukausi tuntui tässä valossa sopivalta haasteelta.