Tuhannessa merkissä: Kello tikittää

Kuka: Kesäteatteri Tammenranta, käsikirjoitus Markku Hyvönen, ohjaus Jukka Kolehmainen
Mitä: Kello tikittää
Missä: Vehmasmäki, Liljantie 19, Kuopio
Katsottu: ke 20.7.2016
Muuta: Kyseessä on näytelmän kantaesitys (ensi-ilta 1.7.2016). Saman tekstin toteuttaa myös puolankalainen Askanmäen kesäteatteri otsikolla Sitä saa mitä tilaa (ensi-ilta 13.7.2016). Väliajalla myytyjen arpojen tuotolla rahoitetaan lasten ja nuorten teatteritoimintaa Vehmasmäen nuorisoseurassa.
Väliaikavegaani: Nopealla vilkaisulla kahviosta on saatavana kahvia, teetä ja mehua. Lisäksi teatterin kioskissa oli joitain vegaanillekin sopivia herkkuja, kuten limppareita ja lakritsia.


Näytelmä lähti liikkeelle tasaisen varmasti. Vauhtiin päästiin hieman ennen ensimmäisen puoliajan loppua, kun luksusseniorikodin asukkaat alkoivat toden teolla hoitaa talon raha- ja ihmissuhdeasioita kuntoon.

Esitys on roolitettu onnistuneesti. Jokainen näyttelijä teki hahmonsa mittaisen roolityön. Pieniä kompasteluja vuorosanoissa oli, mutta kokonaisuutta ne eivät häirinneet. Työryhmän keskinäinen tasaisuus teki katsomiskokemuksesta miellyttävän. Ryhmästä löytyi laulutaitoa, ja taustanauhan päälle laulaminen sujui pääasiassa hyvin.

Markku Hyvösellä on kyky tehdä näytelmiä, jotka ilahduttavat sekä "perinteisen" kesäteatterielämyksen etsijöitä että puskafarssin kammoksujia. Upouuden tekstin sanailu oli sujuvaa, mutta jotkut sutkaukset tuntuivat jo vanhoilta. Arvatenkin työryhmän lisäämä Pokémon Go -viittaus upposi yleisöön.

Loppuratkaisut olivat jokseenkin ennalta-arvattavia, mutta liikuttivat silti tämän katsojan jopa kyyneliin. Esitys toimi oivallisena starttina kesäteatterikaudelleni!


Yritän harjoitella tiivistä kirjoittamista rajoittamalla tekstejäni noin tuhanteen merkkiin. Merkkimäärä koskee varsinaista tekstiosuutta, ei esimerkiksi näytelmästä annettuja taustatietoja.

Tuhannessa merkissä: Jo vain, rouva ministeri

Kuka: Askanmäen kesäteatteri, ohjaus Hilkka Oikarinen
Mitä: Jo vain, rouva ministeri (tekstin alkuperäisnimi Jo vain, herra ministeri)
Missä: Askanmäen kesäteatteri, Askanmäentie 25, Puolanka
Katsottu: harjoituksissa ti 7.7. ja ensi-illassa to 9.7.2015
Muuta: Näytelmä on alun perin nimeltään Jo vain, herra ministeri. Muun muassa Bomban kesäteatteri Nurmeksessa on valinnut saman näytelmän tämän kesän ohjelmistoonsa.

Väliaikavegaani: Ainakin kahvi ja tee sopivat vegaanille, kaikkien tarjottavien raaka-aineluetteloita en kysellyt. Ryhmät voivat tilata etukäteen kahvitarjoilun ja ruoan. Tilauksen yhteydessä voi neuvotella sopivista raaka-aineista.

Näytelmässä yllätti, että perinteinen kesäteatterihuumori oli onnistuttu tuomaan esiin raikkaalla tavalla ja vanhatkin vitsit jaksoivat naurattaa. Ansionsa tässä oli sekä käsikirjoituksella että näyttämöllepanolla. Teksti sisälsi toki perinteisiä elementtejä poliitikon ja pienen kylän väen vastakkainasettelusta aina mieheen mekossa, mutta ripotteli väliin tuoreempiakin mausteita. Näin kokonaisuus pysyi kiinnostavana. Näyttelijät tekivät roolinsa aidosti ja lämmöllä, hahmojen perinteisyydestä huolimatta.

Kulmakivet olivat paikoillaan: liikkuminen oli ripeää, äänentoisto helpotti kuulemista ja roolityöt olivat tasapainossa keskenään. Nämä eivät ole harrastajateatterissa itsestäänselvyyksiä, etenkään Askanmäen kaltaisella valtavan kokoisella näyttämöllä. Muutamissa kohdissa tosin kaipasin näyttelijäntyöstä tukea siihen, kuka milloinkin on äänessä – äänentoisto hämää.

Työryhmän monipuolista osaamista osoitti myös livemusiikki, jota tarjoiltiin sopivina annoksina tekstin lomassa.

Yritän harjoitella tiivistä kirjoittamista rajoittamalla tekstejäni noin tuhanteen merkkiin. Merkkimäärä koskee varsinaista tekstiosuutta, ei esimerkiksi näytelmästä annettuja taustatietoja.

Tuhannessa merkissä: Kirsikkatahra

Kuka: Perijuuri, ohjaus Vilja Itkonen
Mitä: Kirsikkatahra
Missä: Artpark Joensuu, Hasanniementie 15
Katsottu: la 1.8.2015
Muuta: Produktiota oli mahdollista rahoittaa etukäteen joukkorahoituksella. Vastineeksi rahoituksesta saattoi saada esimerkiksi tunnelmallisen nuotiokahvi- ja keskusteluhetken työryhmän kanssa esityksen jälkeen. Kokemus oli hieno!
Väliaikavegaani: Artparkissa sijaitsevasta Aurinko Cafésta saa ainakin vegaanisia sorbetteja ja Reilun kaupan kahvia ja teetä.


Nimen perusteella odotin kertomusta naiseksi kasvamisesta. Sen sijaan Kirsikkatahra kävi läpi Elias Lönnrotin elämäntarinaa istuttaen siihen osia Anton Tšehovin Kirsikkapuistosta.

Rikkaassa esityksessä katsojaa kutkuteltiin niin älyn ja oivalluksen kuin tunteen tasolla. Tšehovin repliikit oli puettu uusiin, herkullisiin sävyihin ja yhteyksiin. Lönnrotin elämäntyön merkitys avautui minulle uudella tavalla, kun jännitin, ehtiikö monitoimimies pelastaa laulut unholalta – ja kajaanilaiset kuolemantaudeilta. Vaikka taiteessa kaikkea ei tarvitse ymmärtää, minua jäi askarruttamaan, mitä tarkoitettiin valkoisen paidan pukemisella Kuoleman ylle.

Ympäristöineen, pukuineen ja lavasteineen esitys oli visuaalisesti todella kaunis. Pääasiassa nojattiin silti näyttelijöiden ilmaisuun. Hyvä niin, sillä työryhmä taipui tyylilajista toiseen vaivatta. Kesäteatterilavojen klassikkorekvisiitta, auto, oli otettu mukaan hykerryttävällä tavalla. Toivottavasti Perijuurelta nähdään pian jotain yhtä mielenkiintoista!


Yritän harjoitella tiivistä kirjoittamista rajoittamalla tekstejäni noin tuhanteen merkkiin. Merkkimäärä koskee varsinaista tekstiosuutta, ei esimerkiksi näytelmästä annettuja taustatietoja.

Tuhannessa merkissä: Viimeisen vuoron matkustajat

Kuka: Joensuun ylioppilasteatteri, ohjaus Marja Kuokkanen
Mitä: Viimeisen vuoron matkustajat
Missä: Artpark Joensuu, Hasanniementie 15
Katsottu: la 27.6.2015
Muuta: Näytelmä on osa Joensuun ylioppilasteatterin 40-vuotisjuhlintaa. YT on toteuttanut näytelmän jo vuonna 2005, jolloin ohjaaja Kuokkanen oli itse näyttämöllä. Käsiohjelmassa hän kertoo tarttuneensa tekstiin uudelleen, koska halusi "tehdä sen paremmin".

Väliaikavegaani: Artparkissa sijaitsevasta Aurinko Cafésta saa ainakin vegaanisia sorbetteja ja Reilun kaupan kahvia ja teetä.


Näytelmä seuraa yhden päivän tapahtumia syrjäisen kylän kaljakuppilassa. Elämää pitäjään tuovat junarata ja junan kuljettamat harvalukuiset matkustajat.

Kylän tyhjyys ja tylsyys, kyläläisten omituisuudet ja päivän tapahtumat ulottuvat absurdiuteen saakka. Kokonaisuus on silti kumman uskottava: alueellisen tasa-arvon ja tulonsiirtojen epäonnistuminen näyttää varmasti juuri tältä.

Vähäeleinen toteutus puree niin rekvisiitassa kuin lauluissa. Laulut jäävät kuitenkin irrallisiksi, koska niiden sanoista ei saa aina selvää. Toiminta antaa hahmoista melko yksipuolisen kuvan, mutta katsojan mieli rakentaa vaivatta jokaiselle tarinan. Menneisyyttä avataan yksinpuheluissa, jotka toimivat ainakin eturiviin.

Kun tapahtumat alkavat kärjistyä, näytelmä herää eloon. Juoni tulee näkyväksi. Näyttelijät valpastuvat ja heidän intensiteettinsä saa katsojan mukaansa. Samaa tunnetta olisin kaivannut esityksen alkupuoliskolle. Loppuratkaisu on yllättävä, helpottava ja istuu valittuun tyyliin.


Yritän harjoitella tiivistä kirjoittamista rajoittamalla tekstejäni noin tuhanteen merkkiin. Merkkimäärä koskee varsinaista tekstiosuutta, ei esimerkiksi näytelmästä annettuja taustatietoja.