Miksi tammikuuni on lihaton?

Viime viikkoina mielessäni ovat pyörineet paljon teatterintekijä Juha Hurmeen sanat, joiden mukaan rakkaus tekee kipeää, sillä rakastaessaan joutuu joskus tekemään vaikeilta tuntuvia asioita. Olen pohtinut rakkautta ja sen työläyden aiheuttamaa kipua eri asioihin liittyen - yhtenä niistä ruokailutottumukset. Hieman ennen joulua mielessäni kypsyi ajatus liittyä Facebookissakin näkyvillä olevaan Lihaton tammikuu -tapahtumaan. Tammikuun ensimmäisestä päivästä alkaen olen siis noudattanut kasvisruokavalioa (paitsi kalaa syön).

Kasvissyöjäksi ryhtyminen on ollut mieleni sopukoissa jo pitkään, ainakin kymmenen vuotta, luulisin. Ajatus lihan välttämisestä on kuitenkin tuntunut hankalalta. Mietityttänyt on, mitä mahaan laitettavaa jää, jos lihatuotteet karsitaan. Monet liha- ja makkararuoat maistuvat mielestäni taivaallisen hyviltä, joten ajatus niistä luopumisesta on tuntunut liian suurelta uhraukselta. Olen ajatellut myös, miten pelkästä kasvisruoasta saa koottua tasapainoisen ruokavalion. Viimeisimmän ajatuksen tiedän aivan jonninjoutavaksi, sillä enhän sekaruokaa syödessänikään juuri ravintoarvoja laskeskele. Monenlaisia mielensisäisiä esteitä kasvissyöjäksi ryhtymiselle on kuitenkin ollut.

Toisaalta myös kannustimia kasvissyönnille on kertynyt. En muista, miksi olen harkinnut kasvissyöjäksi siirtymistä silloin reilu kymmenen vuotta sitten, teini-iässä. Ehkä se olisi ollut sopivan erilaista ja siksi siistiä... Tai ehkä tuotantoeläinten kohtelu tuntui pahalta jo silloin. Sen kuitenkin tiedän, että viime vuosina ympäristön- ja ilmastonsuojeluasiat ovat tulleet minulle entistä tärkeämmiksi. Olen käsittänyt, että kasvikset kuormittavat ilmastoa vähemmän kuin liha ja siksi kasvisruoka on ilmaston kannalta hyvä valinta. Tämän vuoksi olen jo muutaman vuoden ajan suosinut kasvisruokia esimerkiksi oppilaitosravintoloissa. Tuntuu kätevältä valita kasvisvaihtoehto, kun joku on väsännyt sen valmiiksi ja kun tietää, että itse vastaavaa ruokaa tuskin osaisi tehdä tai sellaista ei vain tulisi tehtyä. Eli vaikka olen syönyt ravintoloissa myös liharuokia - puhumattakaan siitä, että omasta jääkaapista on tavallisesti löytynyt jauhelihaa, kanaa tai makkaraa - valmiina tarjottu lämmin kasvisruoka on kannustanut minua kasvispainotteisempaan ruokavalioon.

Nyt joulun alla sitten mietin tekojani, joita kuvittelen tekeväni ympäristön suojelemiseksi. Minusta tuntui, että haluan tehdä jotakin enemmän ympäristön eteen. Facebookissa olin nähnyt Lihaton tammikuu -tapahtuman, ja pohtinut siihen liittymistä. Tapahtuman seinällä joku kirjoitti ihanasti motiivistaan osallistua kasvisruokakuukauteen: "Koska rakastan tätä palloa." Jälleen mieleeni palasivat Juha Hurmeen sanat rakastamisesta. Ajattelin, että minäkin rakastan tätä palloa ja tulin siihen tulokseen, että ehkä minun täytyy rakkautta toteuttaakseni tehdä jotakin, mikä tuntuu hieman vaikealta, mutta oikealta. Kasvisruokakuukausi tuntui tässä valossa sopivalta haasteelta.