Kuka: Perijuuri, ohjaus Vilja Itkonen
Mitä: Kirsikkatahra
Missä: Artpark Joensuu, Hasanniementie 15
Katsottu: la 1.8.2015
Muuta: Produktiota oli mahdollista rahoittaa etukäteen joukkorahoituksella. Vastineeksi rahoituksesta saattoi saada esimerkiksi tunnelmallisen nuotiokahvi- ja keskusteluhetken työryhmän kanssa esityksen jälkeen. Kokemus oli hieno!
Väliaikavegaani: Artparkissa sijaitsevasta Aurinko Cafésta saa ainakin vegaanisia sorbetteja ja Reilun kaupan kahvia ja teetä.
Nimen perusteella odotin kertomusta naiseksi kasvamisesta. Sen sijaan Kirsikkatahra kävi läpi Elias Lönnrotin elämäntarinaa istuttaen siihen osia Anton Tšehovin Kirsikkapuistosta.
Rikkaassa esityksessä katsojaa kutkuteltiin niin älyn ja oivalluksen kuin tunteen tasolla. Tšehovin repliikit oli puettu uusiin, herkullisiin sävyihin ja yhteyksiin. Lönnrotin elämäntyön merkitys avautui minulle uudella tavalla, kun jännitin, ehtiikö monitoimimies pelastaa laulut unholalta – ja kajaanilaiset kuolemantaudeilta. Vaikka taiteessa kaikkea ei tarvitse ymmärtää, minua jäi askarruttamaan, mitä tarkoitettiin valkoisen paidan pukemisella Kuoleman ylle.
Ympäristöineen, pukuineen ja lavasteineen esitys oli visuaalisesti todella kaunis. Pääasiassa nojattiin silti näyttelijöiden ilmaisuun. Hyvä niin, sillä työryhmä taipui tyylilajista toiseen vaivatta. Kesäteatterilavojen klassikkorekvisiitta, auto, oli otettu mukaan hykerryttävällä tavalla. Toivottavasti Perijuurelta nähdään pian jotain yhtä mielenkiintoista!
Yritän harjoitella tiivistä kirjoittamista rajoittamalla tekstejäni noin tuhanteen merkkiin. Merkkimäärä koskee varsinaista tekstiosuutta, ei esimerkiksi näytelmästä annettuja taustatietoja.
tiistai 1. syyskuuta 2015
sunnuntai 5. heinäkuuta 2015
Tuhannessa merkissä: Viimeisen vuoron matkustajat
Kuka: Joensuun ylioppilasteatteri, ohjaus Marja Kuokkanen
Mitä: Viimeisen vuoron matkustajat
Missä: Artpark Joensuu, Hasanniementie 15
Katsottu: la 27.6.2015
Muuta: Näytelmä on osa Joensuun ylioppilasteatterin 40-vuotisjuhlintaa. YT on toteuttanut näytelmän jo vuonna 2005, jolloin ohjaaja Kuokkanen oli itse näyttämöllä. Käsiohjelmassa hän kertoo tarttuneensa tekstiin uudelleen, koska halusi "tehdä sen paremmin".
Mitä: Viimeisen vuoron matkustajat
Missä: Artpark Joensuu, Hasanniementie 15
Katsottu: la 27.6.2015
Muuta: Näytelmä on osa Joensuun ylioppilasteatterin 40-vuotisjuhlintaa. YT on toteuttanut näytelmän jo vuonna 2005, jolloin ohjaaja Kuokkanen oli itse näyttämöllä. Käsiohjelmassa hän kertoo tarttuneensa tekstiin uudelleen, koska halusi "tehdä sen paremmin".
Väliaikavegaani: Artparkissa sijaitsevasta Aurinko Cafésta saa ainakin vegaanisia sorbetteja ja Reilun kaupan kahvia ja teetä.
Näytelmä seuraa yhden päivän tapahtumia syrjäisen kylän kaljakuppilassa. Elämää pitäjään tuovat junarata ja junan kuljettamat harvalukuiset matkustajat.
Kylän tyhjyys ja tylsyys, kyläläisten omituisuudet ja päivän tapahtumat ulottuvat absurdiuteen saakka. Kokonaisuus on silti kumman uskottava: alueellisen tasa-arvon ja tulonsiirtojen epäonnistuminen näyttää varmasti juuri tältä.
Vähäeleinen toteutus puree niin rekvisiitassa kuin lauluissa. Laulut jäävät kuitenkin irrallisiksi, koska niiden sanoista ei saa aina selvää. Toiminta antaa hahmoista melko yksipuolisen kuvan, mutta katsojan mieli rakentaa vaivatta jokaiselle tarinan. Menneisyyttä avataan yksinpuheluissa, jotka toimivat ainakin eturiviin.
Kun tapahtumat alkavat kärjistyä, näytelmä herää eloon. Juoni tulee näkyväksi. Näyttelijät valpastuvat ja heidän intensiteettinsä saa katsojan mukaansa. Samaa tunnetta olisin kaivannut esityksen alkupuoliskolle. Loppuratkaisu on yllättävä, helpottava ja istuu valittuun tyyliin.
Yritän harjoitella tiivistä kirjoittamista rajoittamalla tekstejäni noin tuhanteen merkkiin. Merkkimäärä koskee varsinaista tekstiosuutta, ei esimerkiksi näytelmästä annettuja taustatietoja.
Näytelmä seuraa yhden päivän tapahtumia syrjäisen kylän kaljakuppilassa. Elämää pitäjään tuovat junarata ja junan kuljettamat harvalukuiset matkustajat.
Kylän tyhjyys ja tylsyys, kyläläisten omituisuudet ja päivän tapahtumat ulottuvat absurdiuteen saakka. Kokonaisuus on silti kumman uskottava: alueellisen tasa-arvon ja tulonsiirtojen epäonnistuminen näyttää varmasti juuri tältä.
Vähäeleinen toteutus puree niin rekvisiitassa kuin lauluissa. Laulut jäävät kuitenkin irrallisiksi, koska niiden sanoista ei saa aina selvää. Toiminta antaa hahmoista melko yksipuolisen kuvan, mutta katsojan mieli rakentaa vaivatta jokaiselle tarinan. Menneisyyttä avataan yksinpuheluissa, jotka toimivat ainakin eturiviin.
Kun tapahtumat alkavat kärjistyä, näytelmä herää eloon. Juoni tulee näkyväksi. Näyttelijät valpastuvat ja heidän intensiteettinsä saa katsojan mukaansa. Samaa tunnetta olisin kaivannut esityksen alkupuoliskolle. Loppuratkaisu on yllättävä, helpottava ja istuu valittuun tyyliin.
Yritän harjoitella tiivistä kirjoittamista rajoittamalla tekstejäni noin tuhanteen merkkiin. Merkkimäärä koskee varsinaista tekstiosuutta, ei esimerkiksi näytelmästä annettuja taustatietoja.
tiistai 30. kesäkuuta 2015
Minä olen Maria, kansalaisvaikuttaja
Se alkoi jo lapsena. Väitän että perheelläni on ollut vaikutusta siihen, missä jamassa olen nyt. Meillä oltiin myönteisiä säästeliäisyydelle ja luonnon kunnioittamiselle. Valot piti sammuttaa, kun huoneesta lähdettiin, ja uutta tavaraa hankittiin harkiten. Ihmetystä herätti, kun kylässä oli täti, joka pesi hampaat juoksuttaen vettä hanasta koko pesun ajan.
Lapsuuden lähtökohdista huolimatta onnistuin elämään monta vuotta ihan normaalia elämää. Murrosiässä olin kiinnostunut vaatteista ja meikeistä. Lahjoja oli kiva saada ja antaa, ja aina kaupungissa käydessä tuli osteltua monenmoista tavaraa. Luonnollisesti kaikkea ei ostettu tarpeesta, vaan halusta. Mitä halvemmalla, sen parempi.
Lukioiässä kävin kehitysmaakaupassa ja löysin sieltä Vastuullisen kuluttajan oppaan. Jäin nopeasti koukkuun ajatukseen, että voin omalla toiminnallani vaikuttaa epäoikeudenmukaisina pitämiini asioihin. Ajattelin kokeilla vähän ylikansallisten yhtiöiden boikotointia. Minulla ei todellakaan ollut käsitystä, mihin kaikkeen tuo kokeilu johtaisi.
Pikku hiljaa aloin vajota syvemmälle. Vuodet ovat sarja sekavia muistoja kimppakyydeistä, kirpparikierroksista, voittoa tavoittelemattomista yhdistyksistä ja pesupähkinäkokeiluista, kuukupin hankinnasta, adressien allekirjoittelusta, aikapankkitoiminnasta ja ekosähköstä.
Jossain vaiheessa kokeilin ensimmäistä kertaa reilun kaupan tuotteita. Aluksi kyse oli yksittäisistä kerroista, jolloin ostin viehättävän värikkäitä käsitöitä, mutta vähitellen minun oli saatava lisää. Käyttöni laajeni uusiin aineisiin, kuten kahviin ja teehen.
Tarjonnan parannuttua jatkoin hedelmiin, kukkiin, jopa alusvaatteisiin, ja nykyään käytän oikeastaan mitä tahansa reilun kaupan tuotetta, jonka käsiini saan. Monilla ei ehkä ole käsitystä, kuinka naurettavan helppoa käyttäminen on nykyisin. Tavaran saatavuus on parantunut huikeasti 2000-luvun alkuun nähden ja hinnat ovat laskeneet. Opiskelijankin tuloilla on mahdollista käyttää reilun kaupan tuotteita. Ostan satsin vähintään kerran viikossa.
* * *
Tätä nykyä teen maailmanparantamisen eteen melkeinpä mitä tahansa. Olen osallistunut polkupyörämarssiin pehmojääkarhuja sidottuna polkupyöräni ohjaustankoon. Olen lähettänyt postia Legolle, Finlaysonille, Valiolle, Shellin toimitusjohtajalle, kaupunginvaltuutetuille ja kansanedustajille ja pyytänyt milloin historiallisten puutalojen suojelua, milloin arktisesta öljystä luopumista, tai ydinvoiman käytön lopettamista. Olen pitänyt työpajaa elektroniikantuotanon epäkohdista, olen myynyt eettisiä ja ekologisia tuotteita ja järjestänyt Mahdollisuuksien toreja.
En usko, että kenelläkään on käsitystä, kuinka syvällä olen. Työpaikalla lajittelen toistenkin roskia ja irrottelen yksinäisiä latureita seinästä. Olen sotkenut läheisiäni mukaan kuvioihini ostamalla heille aineettomia lahjoja tavaroiden sijaan ja valmistamalla heille vegaanista ruokaa. Mitä he ovatkaan joutuneet kestämään vuokseni! Ymmärrän, että valintani vaikuttavat heihin, mutta en välitä.
Kuluneena talvena liityin mukaan Kepan kansalaisvaikuttajan koulutusohjelmaan. Siellä olen kohdannut kaltaisiani, joiden kanssa pohdimme esimerkiksi, mitä tehdä, kun pelkkä luomun ostaminen tai kansalaisaloitteen allekirjoittaminen ei tunnu enää miltään. On ollut helpottavaa huomata, että en ole yksin. En silti usko, että monikaan meistä pystyy vieroittumaan. Tahto rakentaa oikeudenmukaisempaa maailmaa on se tie, jota kuljemme loppuun saakka.
Järjestämme Helsingissä pikkuparlamentin edessä julkisen Painavaa asiaa -tapahtuman 22.5. klo 9-13. Jos koet olevasi yksi meistä, tule mukaan.
Tämä kirjoitus on julkaistu alun perin Kepa ry:n Globbarit-blogissa 19.5.2015. Kirjoituksen laatiminen kuului kansalaisvaikuttajan koulutusohjelmaan.
Lapsuuden lähtökohdista huolimatta onnistuin elämään monta vuotta ihan normaalia elämää. Murrosiässä olin kiinnostunut vaatteista ja meikeistä. Lahjoja oli kiva saada ja antaa, ja aina kaupungissa käydessä tuli osteltua monenmoista tavaraa. Luonnollisesti kaikkea ei ostettu tarpeesta, vaan halusta. Mitä halvemmalla, sen parempi.
Lukioiässä kävin kehitysmaakaupassa ja löysin sieltä Vastuullisen kuluttajan oppaan. Jäin nopeasti koukkuun ajatukseen, että voin omalla toiminnallani vaikuttaa epäoikeudenmukaisina pitämiini asioihin. Ajattelin kokeilla vähän ylikansallisten yhtiöiden boikotointia. Minulla ei todellakaan ollut käsitystä, mihin kaikkeen tuo kokeilu johtaisi.
Pikku hiljaa aloin vajota syvemmälle. Vuodet ovat sarja sekavia muistoja kimppakyydeistä, kirpparikierroksista, voittoa tavoittelemattomista yhdistyksistä ja pesupähkinäkokeiluista, kuukupin hankinnasta, adressien allekirjoittelusta, aikapankkitoiminnasta ja ekosähköstä.
Jossain vaiheessa kokeilin ensimmäistä kertaa reilun kaupan tuotteita. Aluksi kyse oli yksittäisistä kerroista, jolloin ostin viehättävän värikkäitä käsitöitä, mutta vähitellen minun oli saatava lisää. Käyttöni laajeni uusiin aineisiin, kuten kahviin ja teehen.
Tarjonnan parannuttua jatkoin hedelmiin, kukkiin, jopa alusvaatteisiin, ja nykyään käytän oikeastaan mitä tahansa reilun kaupan tuotetta, jonka käsiini saan. Monilla ei ehkä ole käsitystä, kuinka naurettavan helppoa käyttäminen on nykyisin. Tavaran saatavuus on parantunut huikeasti 2000-luvun alkuun nähden ja hinnat ovat laskeneet. Opiskelijankin tuloilla on mahdollista käyttää reilun kaupan tuotteita. Ostan satsin vähintään kerran viikossa.
* * *
Tätä nykyä teen maailmanparantamisen eteen melkeinpä mitä tahansa. Olen osallistunut polkupyörämarssiin pehmojääkarhuja sidottuna polkupyöräni ohjaustankoon. Olen lähettänyt postia Legolle, Finlaysonille, Valiolle, Shellin toimitusjohtajalle, kaupunginvaltuutetuille ja kansanedustajille ja pyytänyt milloin historiallisten puutalojen suojelua, milloin arktisesta öljystä luopumista, tai ydinvoiman käytön lopettamista. Olen pitänyt työpajaa elektroniikantuotanon epäkohdista, olen myynyt eettisiä ja ekologisia tuotteita ja järjestänyt Mahdollisuuksien toreja.
En usko, että kenelläkään on käsitystä, kuinka syvällä olen. Työpaikalla lajittelen toistenkin roskia ja irrottelen yksinäisiä latureita seinästä. Olen sotkenut läheisiäni mukaan kuvioihini ostamalla heille aineettomia lahjoja tavaroiden sijaan ja valmistamalla heille vegaanista ruokaa. Mitä he ovatkaan joutuneet kestämään vuokseni! Ymmärrän, että valintani vaikuttavat heihin, mutta en välitä.
Kuluneena talvena liityin mukaan Kepan kansalaisvaikuttajan koulutusohjelmaan. Siellä olen kohdannut kaltaisiani, joiden kanssa pohdimme esimerkiksi, mitä tehdä, kun pelkkä luomun ostaminen tai kansalaisaloitteen allekirjoittaminen ei tunnu enää miltään. On ollut helpottavaa huomata, että en ole yksin. En silti usko, että monikaan meistä pystyy vieroittumaan. Tahto rakentaa oikeudenmukaisempaa maailmaa on se tie, jota kuljemme loppuun saakka.
Järjestämme Helsingissä pikkuparlamentin edessä julkisen Painavaa asiaa -tapahtuman 22.5. klo 9-13. Jos koet olevasi yksi meistä, tule mukaan.
Tämä kirjoitus on julkaistu alun perin Kepa ry:n Globbarit-blogissa 19.5.2015. Kirjoituksen laatiminen kuului kansalaisvaikuttajan koulutusohjelmaan.
lauantai 21. helmikuuta 2015
Saapasjalkakissa ja ihmeellinen papupuu
Siirrän vanhan, 1.12.2009 Facebookissa julkaisemani tekstin tänne, muiden teatteriarvioiden joukkoon.
***
Kävin katsomassa Joensuun kaupunginteatterin näytelmän Saapasjalkakissa ja ihmeellinen papupuu sateisena torstaina 26.11.2008. Aamupäivänäytökseen tiensä olivat löytäneet muutamat koululuokat, yksi äiti lastensa kanssa, yhdet isovanhemmat lapsenlapsensa kanssa ja minä.
Näytelmässä oli yhdistetty aineksia klassikkosaduista Saapasjalkakissa sekä Jaakko ja pavunvarsi. Molempien satujen tuntijalle uusi tarina oli hämmentävä, yllättävä ja toimiva. Mietityttämään jäi ainoastaan, miksi Jaakko oli tarpeen esitellä Carabassin markiisiksi. Päällimmäiseksi muistoksi kuitenkin nousee näytelmän mukaansatempaavuus, jossa kaikilla juonellisilla yksityiskohdilla ei ole ratkaisevan suurta merkitystä.
Eniten tässä esityksessä pidin siitä, ettei siinä ollut yritetty päästä helpolla. Tietyn teatteriyleisön parissa kaupunginteattereilla on usein maine ennalta-arvattavien roolitusten ja tylsien toteutusten tuottajana. Upouuden tekstinsä lisäksi Saapasjalkakissa ja ihmeellinen papupuu loisti vaihtuvien kulissien ja rekvisiitan määrällä, oivaltavalla puvustuksella sekä hauskoilla fyysisillä roolitöillä. Yleisöä nauratti erityisesti Markku Maasillan esittämä dramaattinen Jaakon äiti. Itseäni sykähdytti Seppo Timosen kauko-ohjattaviin autoihin ihastuva kuningas.
Tarinaa eteenpäin luotsasivat katsojien kaverihahmoinakin toimineet Anna Ojanne, Hans Stigzelius ja Lassi Uimonen. He olivat saaneet tehtäväkseen lukuisten pienten sivuroolien esittämisen ja heidän työnsä toikin lavalle elämää, jopa joukkoja. Sen sijaan näytelmän nimihahmo, Saapasjalkakissa, jäi mielestäni jonkinlaisen altavastaajan osaan. Vaikka koko kehyskertomus perustuikin Saapasjalkakissan kohtaloon, ei kissa onnistunut olemaan riittävän karismaattinen pitääkseen omaa kertomustaan näytelmän vahvana punaisena lankana. Sen sijaan katojan saivat puolelleen kertomuksen sisäiset tapahtumat ja hahmot.
Esitykseen oli sisällytetty muutamia silmänkääntötemppuja, jotka oli ilahduttavasti sidottu luonnollisiksi osiksi tarinaa. Pienet katsojan jujutukset toivat näytelmään erinomaisesti sadun tuntua. Vielä nytkään en tiedä, miten Jaakko kiipesi pitkin pavunvartta ja siinä samassa ilmestyi näyttämön alta luukusta, tai miten punainen kangaspala muuttui uunissa Jaakon äidiksi muutamassa sekunnissa. Parasta oli, ettei temppuja alleviivattu, vaan katsojalle jäivät tajuamisen ja ihmetyksen riemut.
Näytelmän lopussa itkin, koska olin niin vaikuttunut tästä runsaasta ja värikkäästä lapsille suunnatusta esityksestä. Paljon pisteitä Joensuun kaupunginteatterille rohkeasta, uudesta lastentuotannosta.
***
Kävin katsomassa Joensuun kaupunginteatterin näytelmän Saapasjalkakissa ja ihmeellinen papupuu sateisena torstaina 26.11.2008. Aamupäivänäytökseen tiensä olivat löytäneet muutamat koululuokat, yksi äiti lastensa kanssa, yhdet isovanhemmat lapsenlapsensa kanssa ja minä.
Näytelmässä oli yhdistetty aineksia klassikkosaduista Saapasjalkakissa sekä Jaakko ja pavunvarsi. Molempien satujen tuntijalle uusi tarina oli hämmentävä, yllättävä ja toimiva. Mietityttämään jäi ainoastaan, miksi Jaakko oli tarpeen esitellä Carabassin markiisiksi. Päällimmäiseksi muistoksi kuitenkin nousee näytelmän mukaansatempaavuus, jossa kaikilla juonellisilla yksityiskohdilla ei ole ratkaisevan suurta merkitystä.
Eniten tässä esityksessä pidin siitä, ettei siinä ollut yritetty päästä helpolla. Tietyn teatteriyleisön parissa kaupunginteattereilla on usein maine ennalta-arvattavien roolitusten ja tylsien toteutusten tuottajana. Upouuden tekstinsä lisäksi Saapasjalkakissa ja ihmeellinen papupuu loisti vaihtuvien kulissien ja rekvisiitan määrällä, oivaltavalla puvustuksella sekä hauskoilla fyysisillä roolitöillä. Yleisöä nauratti erityisesti Markku Maasillan esittämä dramaattinen Jaakon äiti. Itseäni sykähdytti Seppo Timosen kauko-ohjattaviin autoihin ihastuva kuningas.
Tarinaa eteenpäin luotsasivat katsojien kaverihahmoinakin toimineet Anna Ojanne, Hans Stigzelius ja Lassi Uimonen. He olivat saaneet tehtäväkseen lukuisten pienten sivuroolien esittämisen ja heidän työnsä toikin lavalle elämää, jopa joukkoja. Sen sijaan näytelmän nimihahmo, Saapasjalkakissa, jäi mielestäni jonkinlaisen altavastaajan osaan. Vaikka koko kehyskertomus perustuikin Saapasjalkakissan kohtaloon, ei kissa onnistunut olemaan riittävän karismaattinen pitääkseen omaa kertomustaan näytelmän vahvana punaisena lankana. Sen sijaan katojan saivat puolelleen kertomuksen sisäiset tapahtumat ja hahmot.
Esitykseen oli sisällytetty muutamia silmänkääntötemppuja, jotka oli ilahduttavasti sidottu luonnollisiksi osiksi tarinaa. Pienet katsojan jujutukset toivat näytelmään erinomaisesti sadun tuntua. Vielä nytkään en tiedä, miten Jaakko kiipesi pitkin pavunvartta ja siinä samassa ilmestyi näyttämön alta luukusta, tai miten punainen kangaspala muuttui uunissa Jaakon äidiksi muutamassa sekunnissa. Parasta oli, ettei temppuja alleviivattu, vaan katsojalle jäivät tajuamisen ja ihmetyksen riemut.
Näytelmän lopussa itkin, koska olin niin vaikuttunut tästä runsaasta ja värikkäästä lapsille suunnatusta esityksestä. Paljon pisteitä Joensuun kaupunginteatterille rohkeasta, uudesta lastentuotannosta.
keskiviikko 31. joulukuuta 2014
Kohti vegaanista tammikuuta
Olen liittynyt mukaan Vegaanihaasteeseen, jossa pyritään noudattamaan vegaanista elämäntapaa tammikuun 2015 ajan. Vegaanisuus tarkoittaa eläinten hyväksikäyttöön perustuvien tuotteiden välttämistä. Keskeinen osuus on ruokavaliolla, johon ei kuulu lihaa, kalaa, munia, maitotuotteita tai hunajaa. Jokainen vegaanihaasteeseen osallistuva saa määritellä kokeilunsa laajuuden. Halutessaan tuotteiden välttämisen voi ulottaa eläinperäisiin tai eläimillä testattuihin tekstiileihin, kenkiin, kosmetiikkaan, pesu- ja puhdistusaineisiin, alkoholijuomiin ja makeisiin.
Huomenna alkavan haasteen kynnyksellä lukaisin kolme vuotta sitten kirjoittamani tekstin "Miksi tammikuuni on lihaton". Pohdinta siitä, kuinka rakastan lihaa ja mitä mahdan syödä lihan sijaan, tuntui kaukaiselta ja huvittavaltakin. Taannoinen kasvisruokakuukausi jäi päälle, ja olen syönyt sen jälkeen lihaa vain vähän. Se ei ole tuntunut lainkaan vaikealta. Toisaalta olen jälleen samojen kysymysten äärellä. Erityisesti yhden: pystynkö todella luopumaan juustosta?
Olen hiljalleen muuttanut ruokavaliotani vegaaniseen suuntaan jättämällä esimerkiksi maitopohjaiset jogurtit ja liivatetta sisältävät karamellit kokonaan pois. Olen myös vähentänyt kananmunien ja maidon käyttöä sellaisenaan. Haasteitani ovat olleet, ja tulevat tammikuun aikana olemaan, yhdistelmätuotteet ja muiden tekemä ruoka ja leivonnaiset. En ole innokas ruoanlaittaja, ja valmisruoissa tai ravintoloissa ei vegaanisia vaihtoehtoja ole juuri tarjolla.
Odotettavissa olevien hankaluuksien vuoksi on ihanaa, että vegaanihaasteessa keskeisessä osassa on vertaistuki. Facebookissa on ryhmä, jossa haasteeseen osallistuvat voivat esittää mitä noloimmilta tuntuvia kysymyksiä ja jakaa vinkkejä. Tammikuun ajan osallistujat saavat päivittäisen sähköpostin, jossa on reseptejä, tietoa ja tarinoita. Tartuin myös mahdollisuuteen saada vegaanitutor, jolta voi pyytää apua vaikkapa kaupassakäyntiin. Kirjoitin jo sähköpostia omalle tutorilleni toivoen tsemppausta vegaanisen ruoan kysymiseen ravintolassa - ja tsemppausta myös sain.
Motivaationi vegaaniuteen on korkea. Kuten kolme vuotta sitten totesin, rakastan tätä palloa. Kulutustottumuksemme vaikuttavat ilman muuta luonnon, muiden ihmisten ja eläinten hyvinvointiin. Olen saanut niin paljon tietoa ruoan ilmastovaikutuksista ja eläinten hyväksikäytöstä, että on mahdotonta olla toimimatta. Lihansyönnin ja eläinrasvojen haitallisia terveysvaikutuksia on tuotu runsaasti esiin valtamedioissakin. Edellämainittujen faktojen valossa tuntuu hassulta, että kaikki eivät haluaisi kokeilla ruokavalionsa muuttamista edes hieman kasvispitoisempaan suuntaan. Tiedän kuitenkin kokemuksesta, että muutos on vaikeaa.
Tsemppiä sinulle, joka otat askelen poispäin vanhoista tottumuksistasi, liittyivätpä ne kasvisruokaan tai eivät!
Vegaanihaasteeseen voi liittyä mukaan kesken tammikuunkin, ja osallistua siihen vaikka yhdellä vegaanisella päivällä viikossa.
Lisälukemista:
Suomen Luonnonsuojeluliiton Ilmasto lautasella -julkaisu
WWF:n Maailma lautasella -ruokaopas
Ja vielä loppukevennys:
Kielletyt kinkut
Huomenna alkavan haasteen kynnyksellä lukaisin kolme vuotta sitten kirjoittamani tekstin "Miksi tammikuuni on lihaton". Pohdinta siitä, kuinka rakastan lihaa ja mitä mahdan syödä lihan sijaan, tuntui kaukaiselta ja huvittavaltakin. Taannoinen kasvisruokakuukausi jäi päälle, ja olen syönyt sen jälkeen lihaa vain vähän. Se ei ole tuntunut lainkaan vaikealta. Toisaalta olen jälleen samojen kysymysten äärellä. Erityisesti yhden: pystynkö todella luopumaan juustosta?
Olen hiljalleen muuttanut ruokavaliotani vegaaniseen suuntaan jättämällä esimerkiksi maitopohjaiset jogurtit ja liivatetta sisältävät karamellit kokonaan pois. Olen myös vähentänyt kananmunien ja maidon käyttöä sellaisenaan. Haasteitani ovat olleet, ja tulevat tammikuun aikana olemaan, yhdistelmätuotteet ja muiden tekemä ruoka ja leivonnaiset. En ole innokas ruoanlaittaja, ja valmisruoissa tai ravintoloissa ei vegaanisia vaihtoehtoja ole juuri tarjolla.
Odotettavissa olevien hankaluuksien vuoksi on ihanaa, että vegaanihaasteessa keskeisessä osassa on vertaistuki. Facebookissa on ryhmä, jossa haasteeseen osallistuvat voivat esittää mitä noloimmilta tuntuvia kysymyksiä ja jakaa vinkkejä. Tammikuun ajan osallistujat saavat päivittäisen sähköpostin, jossa on reseptejä, tietoa ja tarinoita. Tartuin myös mahdollisuuteen saada vegaanitutor, jolta voi pyytää apua vaikkapa kaupassakäyntiin. Kirjoitin jo sähköpostia omalle tutorilleni toivoen tsemppausta vegaanisen ruoan kysymiseen ravintolassa - ja tsemppausta myös sain.
Motivaationi vegaaniuteen on korkea. Kuten kolme vuotta sitten totesin, rakastan tätä palloa. Kulutustottumuksemme vaikuttavat ilman muuta luonnon, muiden ihmisten ja eläinten hyvinvointiin. Olen saanut niin paljon tietoa ruoan ilmastovaikutuksista ja eläinten hyväksikäytöstä, että on mahdotonta olla toimimatta. Lihansyönnin ja eläinrasvojen haitallisia terveysvaikutuksia on tuotu runsaasti esiin valtamedioissakin. Edellämainittujen faktojen valossa tuntuu hassulta, että kaikki eivät haluaisi kokeilla ruokavalionsa muuttamista edes hieman kasvispitoisempaan suuntaan. Tiedän kuitenkin kokemuksesta, että muutos on vaikeaa.
Tsemppiä sinulle, joka otat askelen poispäin vanhoista tottumuksistasi, liittyivätpä ne kasvisruokaan tai eivät!
Vegaanihaasteeseen voi liittyä mukaan kesken tammikuunkin, ja osallistua siihen vaikka yhdellä vegaanisella päivällä viikossa.
Lisälukemista:
Suomen Luonnonsuojeluliiton Ilmasto lautasella -julkaisu
WWF:n Maailma lautasella -ruokaopas
Ja vielä loppukevennys:
Kielletyt kinkut
perjantai 31. lokakuuta 2014
Maailma muuttuu ostos kerrallaan
Viime viikolla vietettiin valtakunnallista Reilun kaupan viikkoa. Viikon tarkoitus on muistuttaa, miten meistä jokainen voi arkisilla kulutusvalinnoillaan vaikuttaa. Reilun kaupan iskulause on: maailma muuttuu ostos kerrallaan.
Käytämme päivittäin tuotteita, jotka tulevat maailman toiselta puolen. Kehitysmaiden maataloustuotantoon liittyy monenlaisia ongelmia. Reilun kaupan järjestelmä pyrkii osaltaan ratkaisemaan näitä ongelmia ja takaa kuluttajalle, että hänen ostamansa tavarat on tuotettu ihmisten ja ympäristön kannalta kestävästi. Koska järjestelmä kohdistuu kehitysmaatuotteisiin, Reilun kaupan tuotteiden suosiminen ei ole "pois" esimerkiksi suomalaisilta maanviljelijöiltä.
Reilu kauppa ei ole yritys eikä brändi, vaan sertifiointijärjestelmä, kuten luomu tai Avainlippu. Reilusta kaupasta kertovia merkkejä on useita. Niistä tunnetuin - ja tutkitusti kattavin ja puolueettomin - on musta-sini-vihreä Fairtrade Internationalin merkki. Reilun kaupan merkki kertoo, että viljelijälle on maksettu elämiseen riittävä korvaus, joka ei heilahtele maailmanmarkkinahintojen mukaan. Lisäksi tuottajat saavat erityistä Reilun kaupan lisää, jonka he voivat käyttää valitsemallaan tavalla koko yhteisönsä hyvinvointiin. Tuotannossa ei ole käytetty lapsityövoimaa ja ympäristön hyvinvoinnista on huolehdittu. Suuri osa Reilun kaupan tuotteista on luomua. Kriteerien täyttymisestä huolehditaan tarkastuksin.
Kaikkiaan Suomessa myydään 1760 Reilun kaupan tuotetta. Esimerkiksi kahveja ja teelaatuja on kumpaakin lähes 200 erilaista. Monia tuotteita, kuten banaaneja, suklaata ja ruusuja saa jo ostettua yhtä edullisesti kuin ilman sertifiointimerkkiä olevia tuotteita. Vuonna 2013 suomalaiset ostivat Reilun kaupan tuotteita noin 157 miljoonalla eurolla.
Toivoisin, että Puolangallakin Reilun kaupan tuotteiden saatavuus paranisi ja Reilun kaupan edistämistoiminta viriäisi. Valtakunnallisista järjestöistä Reilua kauppaa kannattaa muun muassa Marttaliitto, ja kauppaketjuista erityisesti K-ryhmä on ottanut valikoimiinsa reiluja tuotteita. Suomesta ja maailmalta löytyy Reilun kaupan kuntia, seurakuntia, työpaikkoja, oppilaitoksia ja jopa Reilun kaupan maa - Skotlanti. Olisi hienoa, jos puolankalaisetkin ottaisivat Reilun kaupan omakseen ja edistäisivät omalta osaltaan oikeudenmukaisempaa maailmaa.
Kiitos, kun olet reilu.
Terveisin Reilun kaupan kaupunki Joensuusta
Maria Korkatti
Lähde: Reilu kauppa ry.
****
Julkaistu Puolanka-lehdessä 29.10.2014
Käytämme päivittäin tuotteita, jotka tulevat maailman toiselta puolen. Kehitysmaiden maataloustuotantoon liittyy monenlaisia ongelmia. Reilun kaupan järjestelmä pyrkii osaltaan ratkaisemaan näitä ongelmia ja takaa kuluttajalle, että hänen ostamansa tavarat on tuotettu ihmisten ja ympäristön kannalta kestävästi. Koska järjestelmä kohdistuu kehitysmaatuotteisiin, Reilun kaupan tuotteiden suosiminen ei ole "pois" esimerkiksi suomalaisilta maanviljelijöiltä.
Reilu kauppa ei ole yritys eikä brändi, vaan sertifiointijärjestelmä, kuten luomu tai Avainlippu. Reilusta kaupasta kertovia merkkejä on useita. Niistä tunnetuin - ja tutkitusti kattavin ja puolueettomin - on musta-sini-vihreä Fairtrade Internationalin merkki. Reilun kaupan merkki kertoo, että viljelijälle on maksettu elämiseen riittävä korvaus, joka ei heilahtele maailmanmarkkinahintojen mukaan. Lisäksi tuottajat saavat erityistä Reilun kaupan lisää, jonka he voivat käyttää valitsemallaan tavalla koko yhteisönsä hyvinvointiin. Tuotannossa ei ole käytetty lapsityövoimaa ja ympäristön hyvinvoinnista on huolehdittu. Suuri osa Reilun kaupan tuotteista on luomua. Kriteerien täyttymisestä huolehditaan tarkastuksin.
Kaikkiaan Suomessa myydään 1760 Reilun kaupan tuotetta. Esimerkiksi kahveja ja teelaatuja on kumpaakin lähes 200 erilaista. Monia tuotteita, kuten banaaneja, suklaata ja ruusuja saa jo ostettua yhtä edullisesti kuin ilman sertifiointimerkkiä olevia tuotteita. Vuonna 2013 suomalaiset ostivat Reilun kaupan tuotteita noin 157 miljoonalla eurolla.
Toivoisin, että Puolangallakin Reilun kaupan tuotteiden saatavuus paranisi ja Reilun kaupan edistämistoiminta viriäisi. Valtakunnallisista järjestöistä Reilua kauppaa kannattaa muun muassa Marttaliitto, ja kauppaketjuista erityisesti K-ryhmä on ottanut valikoimiinsa reiluja tuotteita. Suomesta ja maailmalta löytyy Reilun kaupan kuntia, seurakuntia, työpaikkoja, oppilaitoksia ja jopa Reilun kaupan maa - Skotlanti. Olisi hienoa, jos puolankalaisetkin ottaisivat Reilun kaupan omakseen ja edistäisivät omalta osaltaan oikeudenmukaisempaa maailmaa.
Kiitos, kun olet reilu.
Terveisin Reilun kaupan kaupunki Joensuusta
Maria Korkatti
Lähde: Reilu kauppa ry.
****
Julkaistu Puolanka-lehdessä 29.10.2014
sunnuntai 24. elokuuta 2014
Kokemuksia vastamainospajan ohjaamisesta
Kävin huhtikuussa 2014 pitämässä neliosaisen vastamainostyöpajan Joensuun yhteiskoulun lukiossa. Olin kouluvierailulla ensimmäistä kertaa Eettisen kaupan puolesta ry:n (Eetti) vapaaehtoisen roolissa.
Kirjoittelin pajakokemuksistani Eeva Kemppaisen Kuilut umpeen -blogiin. Käy kurkkaamassa koko päivitys, sieltä löytyy myös kuvia opiskelijoiden toteuttamista vastamainoksista! Eevan blogissa on hurjan paljon hyvää asiaa globaaleista kehityskysymyksistä, globaalikasvatuksesta ja taiteen käytöstä vaikuttamistyössä.
http://kuilutumpeen.fi/vierasblogi-maria-joensuussa/
p.s. Kestävää kehitystä ja eettistä kauppaa käsitteleviä vierailuja (kouluille, seurakuntiin, mihin vain) voi pyytää esimerkiksi Eetin keskustoimistolta Helsingistä tai Eetin paikallisryhmiltä ympäri Suomen.
Kirjoittelin pajakokemuksistani Eeva Kemppaisen Kuilut umpeen -blogiin. Käy kurkkaamassa koko päivitys, sieltä löytyy myös kuvia opiskelijoiden toteuttamista vastamainoksista! Eevan blogissa on hurjan paljon hyvää asiaa globaaleista kehityskysymyksistä, globaalikasvatuksesta ja taiteen käytöstä vaikuttamistyössä.
http://kuilutumpeen.fi/vierasblogi-maria-joensuussa/
p.s. Kestävää kehitystä ja eettistä kauppaa käsitteleviä vierailuja (kouluille, seurakuntiin, mihin vain) voi pyytää esimerkiksi Eetin keskustoimistolta Helsingistä tai Eetin paikallisryhmiltä ympäri Suomen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)