Se alkoi jo lapsena. Väitän että perheelläni on ollut vaikutusta siihen, missä jamassa olen nyt. Meillä oltiin myönteisiä säästeliäisyydelle ja luonnon kunnioittamiselle. Valot piti sammuttaa, kun huoneesta lähdettiin, ja uutta tavaraa hankittiin harkiten. Ihmetystä herätti, kun kylässä oli täti, joka pesi hampaat juoksuttaen vettä hanasta koko pesun ajan.
Lapsuuden lähtökohdista huolimatta onnistuin elämään monta vuotta ihan normaalia elämää. Murrosiässä olin kiinnostunut vaatteista ja meikeistä. Lahjoja oli kiva saada ja antaa, ja aina kaupungissa käydessä tuli osteltua monenmoista tavaraa. Luonnollisesti kaikkea ei ostettu tarpeesta, vaan halusta. Mitä halvemmalla, sen parempi.
Lukioiässä kävin kehitysmaakaupassa ja löysin sieltä Vastuullisen kuluttajan oppaan. Jäin nopeasti koukkuun ajatukseen, että voin omalla toiminnallani vaikuttaa epäoikeudenmukaisina pitämiini asioihin. Ajattelin kokeilla vähän ylikansallisten yhtiöiden boikotointia. Minulla ei todellakaan ollut käsitystä, mihin kaikkeen tuo kokeilu johtaisi.
Pikku hiljaa aloin vajota syvemmälle. Vuodet ovat sarja sekavia muistoja kimppakyydeistä, kirpparikierroksista, voittoa tavoittelemattomista yhdistyksistä ja pesupähkinäkokeiluista, kuukupin hankinnasta, adressien allekirjoittelusta, aikapankkitoiminnasta ja ekosähköstä.
Jossain vaiheessa kokeilin ensimmäistä kertaa reilun kaupan tuotteita. Aluksi kyse oli yksittäisistä kerroista, jolloin ostin viehättävän värikkäitä käsitöitä, mutta vähitellen minun oli saatava lisää. Käyttöni laajeni uusiin aineisiin, kuten kahviin ja teehen.
Tarjonnan parannuttua jatkoin hedelmiin, kukkiin, jopa alusvaatteisiin, ja nykyään käytän oikeastaan mitä tahansa reilun kaupan tuotetta, jonka käsiini saan. Monilla ei ehkä ole käsitystä, kuinka naurettavan helppoa käyttäminen on nykyisin. Tavaran saatavuus on parantunut huikeasti 2000-luvun alkuun nähden ja hinnat ovat laskeneet. Opiskelijankin tuloilla on mahdollista käyttää reilun kaupan tuotteita. Ostan satsin vähintään kerran viikossa.
* * *
Tätä nykyä teen maailmanparantamisen eteen melkeinpä mitä tahansa. Olen osallistunut polkupyörämarssiin pehmojääkarhuja sidottuna polkupyöräni ohjaustankoon. Olen lähettänyt postia Legolle, Finlaysonille, Valiolle, Shellin toimitusjohtajalle, kaupunginvaltuutetuille ja kansanedustajille ja pyytänyt milloin historiallisten puutalojen suojelua, milloin arktisesta öljystä luopumista, tai ydinvoiman käytön lopettamista. Olen pitänyt työpajaa elektroniikantuotanon epäkohdista, olen myynyt eettisiä ja ekologisia tuotteita ja järjestänyt Mahdollisuuksien toreja.
En usko, että kenelläkään on käsitystä, kuinka syvällä olen. Työpaikalla lajittelen toistenkin roskia ja irrottelen yksinäisiä latureita seinästä. Olen sotkenut läheisiäni mukaan kuvioihini ostamalla heille aineettomia lahjoja tavaroiden sijaan ja valmistamalla heille vegaanista ruokaa. Mitä he ovatkaan joutuneet kestämään vuokseni! Ymmärrän, että valintani vaikuttavat heihin, mutta en välitä.
Kuluneena talvena liityin mukaan Kepan kansalaisvaikuttajan koulutusohjelmaan. Siellä olen kohdannut kaltaisiani, joiden kanssa pohdimme esimerkiksi, mitä tehdä, kun pelkkä luomun ostaminen tai kansalaisaloitteen allekirjoittaminen ei tunnu enää miltään. On ollut helpottavaa huomata, että en ole yksin. En silti usko, että monikaan meistä pystyy vieroittumaan. Tahto rakentaa oikeudenmukaisempaa maailmaa on se tie, jota kuljemme loppuun saakka.
Järjestämme Helsingissä pikkuparlamentin edessä julkisen Painavaa asiaa -tapahtuman 22.5. klo 9-13. Jos koet olevasi yksi meistä, tule mukaan.
Tämä kirjoitus on
julkaistu alun perin Kepa ry:n Globbarit-blogissa 19.5.2015. Kirjoituksen laatiminen kuului kansalaisvaikuttajan koulutusohjelmaan.
tiistai 30. kesäkuuta 2015
lauantai 21. helmikuuta 2015
Saapasjalkakissa ja ihmeellinen papupuu
Siirrän vanhan, 1.12.2009 Facebookissa julkaisemani tekstin tänne, muiden teatteriarvioiden joukkoon.
***
Kävin katsomassa Joensuun kaupunginteatterin näytelmän Saapasjalkakissa ja ihmeellinen papupuu sateisena torstaina 26.11.2008. Aamupäivänäytökseen tiensä olivat löytäneet muutamat koululuokat, yksi äiti lastensa kanssa, yhdet isovanhemmat lapsenlapsensa kanssa ja minä.
Näytelmässä oli yhdistetty aineksia klassikkosaduista Saapasjalkakissa sekä Jaakko ja pavunvarsi. Molempien satujen tuntijalle uusi tarina oli hämmentävä, yllättävä ja toimiva. Mietityttämään jäi ainoastaan, miksi Jaakko oli tarpeen esitellä Carabassin markiisiksi. Päällimmäiseksi muistoksi kuitenkin nousee näytelmän mukaansatempaavuus, jossa kaikilla juonellisilla yksityiskohdilla ei ole ratkaisevan suurta merkitystä.
Eniten tässä esityksessä pidin siitä, ettei siinä ollut yritetty päästä helpolla. Tietyn teatteriyleisön parissa kaupunginteattereilla on usein maine ennalta-arvattavien roolitusten ja tylsien toteutusten tuottajana. Upouuden tekstinsä lisäksi Saapasjalkakissa ja ihmeellinen papupuu loisti vaihtuvien kulissien ja rekvisiitan määrällä, oivaltavalla puvustuksella sekä hauskoilla fyysisillä roolitöillä. Yleisöä nauratti erityisesti Markku Maasillan esittämä dramaattinen Jaakon äiti. Itseäni sykähdytti Seppo Timosen kauko-ohjattaviin autoihin ihastuva kuningas.
Tarinaa eteenpäin luotsasivat katsojien kaverihahmoinakin toimineet Anna Ojanne, Hans Stigzelius ja Lassi Uimonen. He olivat saaneet tehtäväkseen lukuisten pienten sivuroolien esittämisen ja heidän työnsä toikin lavalle elämää, jopa joukkoja. Sen sijaan näytelmän nimihahmo, Saapasjalkakissa, jäi mielestäni jonkinlaisen altavastaajan osaan. Vaikka koko kehyskertomus perustuikin Saapasjalkakissan kohtaloon, ei kissa onnistunut olemaan riittävän karismaattinen pitääkseen omaa kertomustaan näytelmän vahvana punaisena lankana. Sen sijaan katojan saivat puolelleen kertomuksen sisäiset tapahtumat ja hahmot.
Esitykseen oli sisällytetty muutamia silmänkääntötemppuja, jotka oli ilahduttavasti sidottu luonnollisiksi osiksi tarinaa. Pienet katsojan jujutukset toivat näytelmään erinomaisesti sadun tuntua. Vielä nytkään en tiedä, miten Jaakko kiipesi pitkin pavunvartta ja siinä samassa ilmestyi näyttämön alta luukusta, tai miten punainen kangaspala muuttui uunissa Jaakon äidiksi muutamassa sekunnissa. Parasta oli, ettei temppuja alleviivattu, vaan katsojalle jäivät tajuamisen ja ihmetyksen riemut.
Näytelmän lopussa itkin, koska olin niin vaikuttunut tästä runsaasta ja värikkäästä lapsille suunnatusta esityksestä. Paljon pisteitä Joensuun kaupunginteatterille rohkeasta, uudesta lastentuotannosta.
***
Kävin katsomassa Joensuun kaupunginteatterin näytelmän Saapasjalkakissa ja ihmeellinen papupuu sateisena torstaina 26.11.2008. Aamupäivänäytökseen tiensä olivat löytäneet muutamat koululuokat, yksi äiti lastensa kanssa, yhdet isovanhemmat lapsenlapsensa kanssa ja minä.
Näytelmässä oli yhdistetty aineksia klassikkosaduista Saapasjalkakissa sekä Jaakko ja pavunvarsi. Molempien satujen tuntijalle uusi tarina oli hämmentävä, yllättävä ja toimiva. Mietityttämään jäi ainoastaan, miksi Jaakko oli tarpeen esitellä Carabassin markiisiksi. Päällimmäiseksi muistoksi kuitenkin nousee näytelmän mukaansatempaavuus, jossa kaikilla juonellisilla yksityiskohdilla ei ole ratkaisevan suurta merkitystä.
Eniten tässä esityksessä pidin siitä, ettei siinä ollut yritetty päästä helpolla. Tietyn teatteriyleisön parissa kaupunginteattereilla on usein maine ennalta-arvattavien roolitusten ja tylsien toteutusten tuottajana. Upouuden tekstinsä lisäksi Saapasjalkakissa ja ihmeellinen papupuu loisti vaihtuvien kulissien ja rekvisiitan määrällä, oivaltavalla puvustuksella sekä hauskoilla fyysisillä roolitöillä. Yleisöä nauratti erityisesti Markku Maasillan esittämä dramaattinen Jaakon äiti. Itseäni sykähdytti Seppo Timosen kauko-ohjattaviin autoihin ihastuva kuningas.
Tarinaa eteenpäin luotsasivat katsojien kaverihahmoinakin toimineet Anna Ojanne, Hans Stigzelius ja Lassi Uimonen. He olivat saaneet tehtäväkseen lukuisten pienten sivuroolien esittämisen ja heidän työnsä toikin lavalle elämää, jopa joukkoja. Sen sijaan näytelmän nimihahmo, Saapasjalkakissa, jäi mielestäni jonkinlaisen altavastaajan osaan. Vaikka koko kehyskertomus perustuikin Saapasjalkakissan kohtaloon, ei kissa onnistunut olemaan riittävän karismaattinen pitääkseen omaa kertomustaan näytelmän vahvana punaisena lankana. Sen sijaan katojan saivat puolelleen kertomuksen sisäiset tapahtumat ja hahmot.
Esitykseen oli sisällytetty muutamia silmänkääntötemppuja, jotka oli ilahduttavasti sidottu luonnollisiksi osiksi tarinaa. Pienet katsojan jujutukset toivat näytelmään erinomaisesti sadun tuntua. Vielä nytkään en tiedä, miten Jaakko kiipesi pitkin pavunvartta ja siinä samassa ilmestyi näyttämön alta luukusta, tai miten punainen kangaspala muuttui uunissa Jaakon äidiksi muutamassa sekunnissa. Parasta oli, ettei temppuja alleviivattu, vaan katsojalle jäivät tajuamisen ja ihmetyksen riemut.
Näytelmän lopussa itkin, koska olin niin vaikuttunut tästä runsaasta ja värikkäästä lapsille suunnatusta esityksestä. Paljon pisteitä Joensuun kaupunginteatterille rohkeasta, uudesta lastentuotannosta.
keskiviikko 31. joulukuuta 2014
Kohti vegaanista tammikuuta
Olen liittynyt mukaan Vegaanihaasteeseen, jossa pyritään noudattamaan vegaanista elämäntapaa tammikuun 2015 ajan. Vegaanisuus tarkoittaa eläinten hyväksikäyttöön perustuvien tuotteiden välttämistä. Keskeinen osuus on ruokavaliolla, johon ei kuulu lihaa, kalaa, munia, maitotuotteita tai hunajaa. Jokainen vegaanihaasteeseen osallistuva saa määritellä kokeilunsa laajuuden. Halutessaan tuotteiden välttämisen voi ulottaa eläinperäisiin tai eläimillä testattuihin tekstiileihin, kenkiin, kosmetiikkaan, pesu- ja puhdistusaineisiin, alkoholijuomiin ja makeisiin.
Huomenna alkavan haasteen kynnyksellä lukaisin kolme vuotta sitten kirjoittamani tekstin "Miksi tammikuuni on lihaton". Pohdinta siitä, kuinka rakastan lihaa ja mitä mahdan syödä lihan sijaan, tuntui kaukaiselta ja huvittavaltakin. Taannoinen kasvisruokakuukausi jäi päälle, ja olen syönyt sen jälkeen lihaa vain vähän. Se ei ole tuntunut lainkaan vaikealta. Toisaalta olen jälleen samojen kysymysten äärellä. Erityisesti yhden: pystynkö todella luopumaan juustosta?
Olen hiljalleen muuttanut ruokavaliotani vegaaniseen suuntaan jättämällä esimerkiksi maitopohjaiset jogurtit ja liivatetta sisältävät karamellit kokonaan pois. Olen myös vähentänyt kananmunien ja maidon käyttöä sellaisenaan. Haasteitani ovat olleet, ja tulevat tammikuun aikana olemaan, yhdistelmätuotteet ja muiden tekemä ruoka ja leivonnaiset. En ole innokas ruoanlaittaja, ja valmisruoissa tai ravintoloissa ei vegaanisia vaihtoehtoja ole juuri tarjolla.
Odotettavissa olevien hankaluuksien vuoksi on ihanaa, että vegaanihaasteessa keskeisessä osassa on vertaistuki. Facebookissa on ryhmä, jossa haasteeseen osallistuvat voivat esittää mitä noloimmilta tuntuvia kysymyksiä ja jakaa vinkkejä. Tammikuun ajan osallistujat saavat päivittäisen sähköpostin, jossa on reseptejä, tietoa ja tarinoita. Tartuin myös mahdollisuuteen saada vegaanitutor, jolta voi pyytää apua vaikkapa kaupassakäyntiin. Kirjoitin jo sähköpostia omalle tutorilleni toivoen tsemppausta vegaanisen ruoan kysymiseen ravintolassa - ja tsemppausta myös sain.
Motivaationi vegaaniuteen on korkea. Kuten kolme vuotta sitten totesin, rakastan tätä palloa. Kulutustottumuksemme vaikuttavat ilman muuta luonnon, muiden ihmisten ja eläinten hyvinvointiin. Olen saanut niin paljon tietoa ruoan ilmastovaikutuksista ja eläinten hyväksikäytöstä, että on mahdotonta olla toimimatta. Lihansyönnin ja eläinrasvojen haitallisia terveysvaikutuksia on tuotu runsaasti esiin valtamedioissakin. Edellämainittujen faktojen valossa tuntuu hassulta, että kaikki eivät haluaisi kokeilla ruokavalionsa muuttamista edes hieman kasvispitoisempaan suuntaan. Tiedän kuitenkin kokemuksesta, että muutos on vaikeaa.
Tsemppiä sinulle, joka otat askelen poispäin vanhoista tottumuksistasi, liittyivätpä ne kasvisruokaan tai eivät!
Vegaanihaasteeseen voi liittyä mukaan kesken tammikuunkin, ja osallistua siihen vaikka yhdellä vegaanisella päivällä viikossa.
Lisälukemista:
Suomen Luonnonsuojeluliiton Ilmasto lautasella -julkaisu
WWF:n Maailma lautasella -ruokaopas
Ja vielä loppukevennys:
Kielletyt kinkut
Huomenna alkavan haasteen kynnyksellä lukaisin kolme vuotta sitten kirjoittamani tekstin "Miksi tammikuuni on lihaton". Pohdinta siitä, kuinka rakastan lihaa ja mitä mahdan syödä lihan sijaan, tuntui kaukaiselta ja huvittavaltakin. Taannoinen kasvisruokakuukausi jäi päälle, ja olen syönyt sen jälkeen lihaa vain vähän. Se ei ole tuntunut lainkaan vaikealta. Toisaalta olen jälleen samojen kysymysten äärellä. Erityisesti yhden: pystynkö todella luopumaan juustosta?
Olen hiljalleen muuttanut ruokavaliotani vegaaniseen suuntaan jättämällä esimerkiksi maitopohjaiset jogurtit ja liivatetta sisältävät karamellit kokonaan pois. Olen myös vähentänyt kananmunien ja maidon käyttöä sellaisenaan. Haasteitani ovat olleet, ja tulevat tammikuun aikana olemaan, yhdistelmätuotteet ja muiden tekemä ruoka ja leivonnaiset. En ole innokas ruoanlaittaja, ja valmisruoissa tai ravintoloissa ei vegaanisia vaihtoehtoja ole juuri tarjolla.
Odotettavissa olevien hankaluuksien vuoksi on ihanaa, että vegaanihaasteessa keskeisessä osassa on vertaistuki. Facebookissa on ryhmä, jossa haasteeseen osallistuvat voivat esittää mitä noloimmilta tuntuvia kysymyksiä ja jakaa vinkkejä. Tammikuun ajan osallistujat saavat päivittäisen sähköpostin, jossa on reseptejä, tietoa ja tarinoita. Tartuin myös mahdollisuuteen saada vegaanitutor, jolta voi pyytää apua vaikkapa kaupassakäyntiin. Kirjoitin jo sähköpostia omalle tutorilleni toivoen tsemppausta vegaanisen ruoan kysymiseen ravintolassa - ja tsemppausta myös sain.
Motivaationi vegaaniuteen on korkea. Kuten kolme vuotta sitten totesin, rakastan tätä palloa. Kulutustottumuksemme vaikuttavat ilman muuta luonnon, muiden ihmisten ja eläinten hyvinvointiin. Olen saanut niin paljon tietoa ruoan ilmastovaikutuksista ja eläinten hyväksikäytöstä, että on mahdotonta olla toimimatta. Lihansyönnin ja eläinrasvojen haitallisia terveysvaikutuksia on tuotu runsaasti esiin valtamedioissakin. Edellämainittujen faktojen valossa tuntuu hassulta, että kaikki eivät haluaisi kokeilla ruokavalionsa muuttamista edes hieman kasvispitoisempaan suuntaan. Tiedän kuitenkin kokemuksesta, että muutos on vaikeaa.
Tsemppiä sinulle, joka otat askelen poispäin vanhoista tottumuksistasi, liittyivätpä ne kasvisruokaan tai eivät!
Vegaanihaasteeseen voi liittyä mukaan kesken tammikuunkin, ja osallistua siihen vaikka yhdellä vegaanisella päivällä viikossa.
Lisälukemista:
Suomen Luonnonsuojeluliiton Ilmasto lautasella -julkaisu
WWF:n Maailma lautasella -ruokaopas
Ja vielä loppukevennys:
Kielletyt kinkut
perjantai 31. lokakuuta 2014
Maailma muuttuu ostos kerrallaan
Viime viikolla vietettiin valtakunnallista Reilun kaupan viikkoa. Viikon tarkoitus on muistuttaa, miten meistä jokainen voi arkisilla kulutusvalinnoillaan vaikuttaa. Reilun kaupan iskulause on: maailma muuttuu ostos kerrallaan.
Käytämme päivittäin tuotteita, jotka tulevat maailman toiselta puolen. Kehitysmaiden maataloustuotantoon liittyy monenlaisia ongelmia. Reilun kaupan järjestelmä pyrkii osaltaan ratkaisemaan näitä ongelmia ja takaa kuluttajalle, että hänen ostamansa tavarat on tuotettu ihmisten ja ympäristön kannalta kestävästi. Koska järjestelmä kohdistuu kehitysmaatuotteisiin, Reilun kaupan tuotteiden suosiminen ei ole "pois" esimerkiksi suomalaisilta maanviljelijöiltä.
Reilu kauppa ei ole yritys eikä brändi, vaan sertifiointijärjestelmä, kuten luomu tai Avainlippu. Reilusta kaupasta kertovia merkkejä on useita. Niistä tunnetuin - ja tutkitusti kattavin ja puolueettomin - on musta-sini-vihreä Fairtrade Internationalin merkki. Reilun kaupan merkki kertoo, että viljelijälle on maksettu elämiseen riittävä korvaus, joka ei heilahtele maailmanmarkkinahintojen mukaan. Lisäksi tuottajat saavat erityistä Reilun kaupan lisää, jonka he voivat käyttää valitsemallaan tavalla koko yhteisönsä hyvinvointiin. Tuotannossa ei ole käytetty lapsityövoimaa ja ympäristön hyvinvoinnista on huolehdittu. Suuri osa Reilun kaupan tuotteista on luomua. Kriteerien täyttymisestä huolehditaan tarkastuksin.
Kaikkiaan Suomessa myydään 1760 Reilun kaupan tuotetta. Esimerkiksi kahveja ja teelaatuja on kumpaakin lähes 200 erilaista. Monia tuotteita, kuten banaaneja, suklaata ja ruusuja saa jo ostettua yhtä edullisesti kuin ilman sertifiointimerkkiä olevia tuotteita. Vuonna 2013 suomalaiset ostivat Reilun kaupan tuotteita noin 157 miljoonalla eurolla.
Toivoisin, että Puolangallakin Reilun kaupan tuotteiden saatavuus paranisi ja Reilun kaupan edistämistoiminta viriäisi. Valtakunnallisista järjestöistä Reilua kauppaa kannattaa muun muassa Marttaliitto, ja kauppaketjuista erityisesti K-ryhmä on ottanut valikoimiinsa reiluja tuotteita. Suomesta ja maailmalta löytyy Reilun kaupan kuntia, seurakuntia, työpaikkoja, oppilaitoksia ja jopa Reilun kaupan maa - Skotlanti. Olisi hienoa, jos puolankalaisetkin ottaisivat Reilun kaupan omakseen ja edistäisivät omalta osaltaan oikeudenmukaisempaa maailmaa.
Kiitos, kun olet reilu.
Terveisin Reilun kaupan kaupunki Joensuusta
Maria Korkatti
Lähde: Reilu kauppa ry.
****
Julkaistu Puolanka-lehdessä 29.10.2014
Käytämme päivittäin tuotteita, jotka tulevat maailman toiselta puolen. Kehitysmaiden maataloustuotantoon liittyy monenlaisia ongelmia. Reilun kaupan järjestelmä pyrkii osaltaan ratkaisemaan näitä ongelmia ja takaa kuluttajalle, että hänen ostamansa tavarat on tuotettu ihmisten ja ympäristön kannalta kestävästi. Koska järjestelmä kohdistuu kehitysmaatuotteisiin, Reilun kaupan tuotteiden suosiminen ei ole "pois" esimerkiksi suomalaisilta maanviljelijöiltä.
Reilu kauppa ei ole yritys eikä brändi, vaan sertifiointijärjestelmä, kuten luomu tai Avainlippu. Reilusta kaupasta kertovia merkkejä on useita. Niistä tunnetuin - ja tutkitusti kattavin ja puolueettomin - on musta-sini-vihreä Fairtrade Internationalin merkki. Reilun kaupan merkki kertoo, että viljelijälle on maksettu elämiseen riittävä korvaus, joka ei heilahtele maailmanmarkkinahintojen mukaan. Lisäksi tuottajat saavat erityistä Reilun kaupan lisää, jonka he voivat käyttää valitsemallaan tavalla koko yhteisönsä hyvinvointiin. Tuotannossa ei ole käytetty lapsityövoimaa ja ympäristön hyvinvoinnista on huolehdittu. Suuri osa Reilun kaupan tuotteista on luomua. Kriteerien täyttymisestä huolehditaan tarkastuksin.
Kaikkiaan Suomessa myydään 1760 Reilun kaupan tuotetta. Esimerkiksi kahveja ja teelaatuja on kumpaakin lähes 200 erilaista. Monia tuotteita, kuten banaaneja, suklaata ja ruusuja saa jo ostettua yhtä edullisesti kuin ilman sertifiointimerkkiä olevia tuotteita. Vuonna 2013 suomalaiset ostivat Reilun kaupan tuotteita noin 157 miljoonalla eurolla.
Toivoisin, että Puolangallakin Reilun kaupan tuotteiden saatavuus paranisi ja Reilun kaupan edistämistoiminta viriäisi. Valtakunnallisista järjestöistä Reilua kauppaa kannattaa muun muassa Marttaliitto, ja kauppaketjuista erityisesti K-ryhmä on ottanut valikoimiinsa reiluja tuotteita. Suomesta ja maailmalta löytyy Reilun kaupan kuntia, seurakuntia, työpaikkoja, oppilaitoksia ja jopa Reilun kaupan maa - Skotlanti. Olisi hienoa, jos puolankalaisetkin ottaisivat Reilun kaupan omakseen ja edistäisivät omalta osaltaan oikeudenmukaisempaa maailmaa.
Kiitos, kun olet reilu.
Terveisin Reilun kaupan kaupunki Joensuusta
Maria Korkatti
Lähde: Reilu kauppa ry.
****
Julkaistu Puolanka-lehdessä 29.10.2014
sunnuntai 24. elokuuta 2014
Kokemuksia vastamainospajan ohjaamisesta
Kävin huhtikuussa 2014 pitämässä neliosaisen vastamainostyöpajan Joensuun yhteiskoulun lukiossa. Olin kouluvierailulla ensimmäistä kertaa Eettisen kaupan puolesta ry:n (Eetti) vapaaehtoisen roolissa.
Kirjoittelin pajakokemuksistani Eeva Kemppaisen Kuilut umpeen -blogiin. Käy kurkkaamassa koko päivitys, sieltä löytyy myös kuvia opiskelijoiden toteuttamista vastamainoksista! Eevan blogissa on hurjan paljon hyvää asiaa globaaleista kehityskysymyksistä, globaalikasvatuksesta ja taiteen käytöstä vaikuttamistyössä.
http://kuilutumpeen.fi/vierasblogi-maria-joensuussa/
p.s. Kestävää kehitystä ja eettistä kauppaa käsitteleviä vierailuja (kouluille, seurakuntiin, mihin vain) voi pyytää esimerkiksi Eetin keskustoimistolta Helsingistä tai Eetin paikallisryhmiltä ympäri Suomen.
Kirjoittelin pajakokemuksistani Eeva Kemppaisen Kuilut umpeen -blogiin. Käy kurkkaamassa koko päivitys, sieltä löytyy myös kuvia opiskelijoiden toteuttamista vastamainoksista! Eevan blogissa on hurjan paljon hyvää asiaa globaaleista kehityskysymyksistä, globaalikasvatuksesta ja taiteen käytöstä vaikuttamistyössä.
http://kuilutumpeen.fi/vierasblogi-maria-joensuussa/
p.s. Kestävää kehitystä ja eettistä kauppaa käsitteleviä vierailuja (kouluille, seurakuntiin, mihin vain) voi pyytää esimerkiksi Eetin keskustoimistolta Helsingistä tai Eetin paikallisryhmiltä ympäri Suomen.
sunnuntai 29. joulukuuta 2013
Peter Panin lennättämänä kohti brittiläistä jouluteatteriperinnettä
Christmas pantomime tai Christmas panto eli joulupantomiimi on osa brittiläistä teatteriperinnettä. Joulun aikaan teatterituotantoyhtiö jos toinenkin Iso-Britanniassa ottaa ohjelmistoonsa pantomiimin, jolla ei nimestään huolimatta ole mitään tekemistä äänettömästi esitetyn mimiikan kanssa.
Joulupantomiimi on nykyisellään useimmiten tutusta sadusta tai kansankertomuksesta tehty koko perheen näytelmä. Tyypillisiä tarinoita ovat esimerkiksi Jaakko ja pavunvarsi, Tuhkimo, Peter Pan ja Suomessa tuntemattomampi Dick Whittington and his cat. Pantomiimi sisältää musiikkia, tanssia ja viittauksia ajankohtaisiin asioihin. Olennainen osa esitystä on yleisön osallistuminen esitykseen esimerkiksi yhteislauluin ja huudoin. Roolihahmot ovat tyypiteltyjä "hyviksiä" ja "pahiksia". Suomessa vastaavaa tyylilajia olen nähnyt teekkarispeksissä.
Kävin tänä jouluaattona katsomassa Peter Pan -joulupantomiimin Lontoon Richmond Theatressa. Koska Lontoon lukemattomista näytelmävaihtoehdoista olisi ollut muutoin mahdoton valita sopivaa esitystä, päädyin mainoksen kautta hankkimaan liput näytelmään, jonka vetonaulana oli Henry Winkler. Nuoruuteni Onnen päivät -ihastus esiintyi Kapteeni Koukun roolissa. Muissa rooleissa nähtiin aikuisia ammattinäyttelijöitä ja lapsivahvistuksia oli saatu ilmaisutaitokoulusta. Elävä orkesteri huolehti näytelmän musiikista.
Luulin, että Hollywood-staralle hurrattaisiin hänen astuessaan ensi kertaa lavalle. Kävikin päinvastoin; yleisö buuasi spontaanisti aina, kun Koukku saapasteli koreassa asussaan näyttämölle. Kapteeni herkutteli useaan otteeseen buuauksilla kyselemällä yleisöltä: "You just love me, don't you?" (Te rakastatte minua, ettekö rakastakin?") Näytelmän hyvikset, erityisesti Peter Pan ja Helinä-keiju, saivat sen sijaan katsojilta aplodeja, kannustusta ja neuvoja tiukoissa tilanteissa. Yleisö pääsi osallistumaan myös Kapteeni Koukun oikean (tai vasemman) käden, Mr. Smeen, avustuksella. Merirosvo opetti jo näytelmän alkupuolella tervehdyshuudon. Joka kerran, kun Mr. Smee asteli lavalle, hän huikkasi: "Ohoi, merimiestoverit!", johon yleisö hihkaisi yhteen ääneen: "Ohoi, Mr. Smee!"
Näytelmä kaikkineen oli harmitonta viihdettä, mutta laadukasta sellaista. Juonen kannalta keskeisimmät käänteet, kuten se, kun Helinä juo myrkkyä Peterin puolesta tai se, kun Kapteeni Koukku saa surmansa, näytettiin rivakasti ilman suurta tunteellista petausta. Syvällisen pohdiskelun, roolihahmojen monipuolisuuden tai viestin välittämisen sijaan yleisöä ihastutettiin tanssilla, laululla ja lennättämällä roolihahmoja valjaissa. Nauruja otettiin irti muun muassa viittauksella ajankohtaiseen What Does The Fox Say -kappaleeseen ja totta kai näytelmässä kuultiin Henry Winklerin Fonzie-hahmon kuuluisa "Heyyy." Kaikkia näytelmän verbaalisia koukkuja en ymmärtänyt, mutta se ei haitannut esityksen seuraamista. Roolitöiden tasalaatuisuus oli hienoa katseltavaa. Kaikki esiintyjät tv-tähdistä lapsinäyttelijöihin toimivat yhdessä virheettömästi. Pantomiimin käsiohjelma antoi kiinnostavaa lisätietoa näyttelijöiden koulutustaustoista ja menneistä rooleista, kuin myös pantomiimin historiasta ja tuotantoprosessista.
Iloa saatiin varsinaisen näytöksen päätyttyäkin. Ensin Mr. Smee luki yleisön jäsenille osoitettuja syntymäpäiväonnitteluja, joita ilmeisesti tuttavat olivat saaneet toimittaa etukäteen teatterille. Tämän jälkeen Mr. Smeen haastataltaviksi näyttämölle pääsi neljä lasta yleisön joukosta. Vastaukset saivat näyttelijän tottuneessa käsittelyssä humoristisen sävyn. Smee kysyi esimerkiksi 5-vuotiaalta pojalta, kenen kanssa tämä oli tullut teatteriin. Kun poika vastasi, ettei tiedä, Smee kuittasi sanomalla "Ai! Ovet olivat auki, joten päätit vain vaeltaa sisälle." Toiselta lapselta kysyttiin, mitä hän oli toivonut joululahjaksi, hän takelteli ja sai sanotuksi vain: "Hyvää joulua." Tämänkin tilanteen Smee pelasti kommentoimalla: "Ai! Minä toivoin kyllä lahjoja. Mutta toivottavasti saat, mitä toivoit." Tietysti myös yleisö sympatiseerasi lasten hellyttäviä vastauksia huokauksilla ja aplodeilla. Näytös päättyi Mr. Smeen, lasten ja koko yleisön reippaaseen yhteislauluun What Shall We Do with A Drunken Sailor.
Teatterikäynti ja vierustoverin paikalta näytöksen jälkeen löytynyt pramea, maksullinen käsiohjelma tarjosivat hyvän oppitunnin itselleni hieman vieraaseen teatteritraditioon. Esitys sai jälleen kerran pohtimaan teatterin taiteellisuuden ja viihteellisyyden pintoja. Olen yleensä jykevästi sitä mieltä, että näytelmässä on aina oltava jotain syvyyttä, jotain sanomaa, jotain "kotiin vietävää". Että hauskaa pitää tehdä, mutta älykkäästi. Nautittuani sujuvasta monien eri taitojen näytteestä kauniissa viktoriaanisessa teatterirakennuksessa, tömistettyäni jalkojani, huudettuani yläparvelta "Ohoi, Mr. Smee!", ratkaistuani käsiohjelman pulmatehtävät ja päädyttyäni kirjoittamaan tämän tekstin alan arvella, että ehkä teatterista on välillä kiva viedä kotiin jotain keveää.
Lähteet:
Wikipedia, http://en.wikipedia.org/wiki/Pantomime
The Magical Book of Panto 2013/14 (näytelmän käsiohjelma)
Joulupantomiimi on nykyisellään useimmiten tutusta sadusta tai kansankertomuksesta tehty koko perheen näytelmä. Tyypillisiä tarinoita ovat esimerkiksi Jaakko ja pavunvarsi, Tuhkimo, Peter Pan ja Suomessa tuntemattomampi Dick Whittington and his cat. Pantomiimi sisältää musiikkia, tanssia ja viittauksia ajankohtaisiin asioihin. Olennainen osa esitystä on yleisön osallistuminen esitykseen esimerkiksi yhteislauluin ja huudoin. Roolihahmot ovat tyypiteltyjä "hyviksiä" ja "pahiksia". Suomessa vastaavaa tyylilajia olen nähnyt teekkarispeksissä.
Kävin tänä jouluaattona katsomassa Peter Pan -joulupantomiimin Lontoon Richmond Theatressa. Koska Lontoon lukemattomista näytelmävaihtoehdoista olisi ollut muutoin mahdoton valita sopivaa esitystä, päädyin mainoksen kautta hankkimaan liput näytelmään, jonka vetonaulana oli Henry Winkler. Nuoruuteni Onnen päivät -ihastus esiintyi Kapteeni Koukun roolissa. Muissa rooleissa nähtiin aikuisia ammattinäyttelijöitä ja lapsivahvistuksia oli saatu ilmaisutaitokoulusta. Elävä orkesteri huolehti näytelmän musiikista.
Luulin, että Hollywood-staralle hurrattaisiin hänen astuessaan ensi kertaa lavalle. Kävikin päinvastoin; yleisö buuasi spontaanisti aina, kun Koukku saapasteli koreassa asussaan näyttämölle. Kapteeni herkutteli useaan otteeseen buuauksilla kyselemällä yleisöltä: "You just love me, don't you?" (Te rakastatte minua, ettekö rakastakin?") Näytelmän hyvikset, erityisesti Peter Pan ja Helinä-keiju, saivat sen sijaan katsojilta aplodeja, kannustusta ja neuvoja tiukoissa tilanteissa. Yleisö pääsi osallistumaan myös Kapteeni Koukun oikean (tai vasemman) käden, Mr. Smeen, avustuksella. Merirosvo opetti jo näytelmän alkupuolella tervehdyshuudon. Joka kerran, kun Mr. Smee asteli lavalle, hän huikkasi: "Ohoi, merimiestoverit!", johon yleisö hihkaisi yhteen ääneen: "Ohoi, Mr. Smee!"
Näytelmä kaikkineen oli harmitonta viihdettä, mutta laadukasta sellaista. Juonen kannalta keskeisimmät käänteet, kuten se, kun Helinä juo myrkkyä Peterin puolesta tai se, kun Kapteeni Koukku saa surmansa, näytettiin rivakasti ilman suurta tunteellista petausta. Syvällisen pohdiskelun, roolihahmojen monipuolisuuden tai viestin välittämisen sijaan yleisöä ihastutettiin tanssilla, laululla ja lennättämällä roolihahmoja valjaissa. Nauruja otettiin irti muun muassa viittauksella ajankohtaiseen What Does The Fox Say -kappaleeseen ja totta kai näytelmässä kuultiin Henry Winklerin Fonzie-hahmon kuuluisa "Heyyy." Kaikkia näytelmän verbaalisia koukkuja en ymmärtänyt, mutta se ei haitannut esityksen seuraamista. Roolitöiden tasalaatuisuus oli hienoa katseltavaa. Kaikki esiintyjät tv-tähdistä lapsinäyttelijöihin toimivat yhdessä virheettömästi. Pantomiimin käsiohjelma antoi kiinnostavaa lisätietoa näyttelijöiden koulutustaustoista ja menneistä rooleista, kuin myös pantomiimin historiasta ja tuotantoprosessista.
Iloa saatiin varsinaisen näytöksen päätyttyäkin. Ensin Mr. Smee luki yleisön jäsenille osoitettuja syntymäpäiväonnitteluja, joita ilmeisesti tuttavat olivat saaneet toimittaa etukäteen teatterille. Tämän jälkeen Mr. Smeen haastataltaviksi näyttämölle pääsi neljä lasta yleisön joukosta. Vastaukset saivat näyttelijän tottuneessa käsittelyssä humoristisen sävyn. Smee kysyi esimerkiksi 5-vuotiaalta pojalta, kenen kanssa tämä oli tullut teatteriin. Kun poika vastasi, ettei tiedä, Smee kuittasi sanomalla "Ai! Ovet olivat auki, joten päätit vain vaeltaa sisälle." Toiselta lapselta kysyttiin, mitä hän oli toivonut joululahjaksi, hän takelteli ja sai sanotuksi vain: "Hyvää joulua." Tämänkin tilanteen Smee pelasti kommentoimalla: "Ai! Minä toivoin kyllä lahjoja. Mutta toivottavasti saat, mitä toivoit." Tietysti myös yleisö sympatiseerasi lasten hellyttäviä vastauksia huokauksilla ja aplodeilla. Näytös päättyi Mr. Smeen, lasten ja koko yleisön reippaaseen yhteislauluun What Shall We Do with A Drunken Sailor.
Teatterikäynti ja vierustoverin paikalta näytöksen jälkeen löytynyt pramea, maksullinen käsiohjelma tarjosivat hyvän oppitunnin itselleni hieman vieraaseen teatteritraditioon. Esitys sai jälleen kerran pohtimaan teatterin taiteellisuuden ja viihteellisyyden pintoja. Olen yleensä jykevästi sitä mieltä, että näytelmässä on aina oltava jotain syvyyttä, jotain sanomaa, jotain "kotiin vietävää". Että hauskaa pitää tehdä, mutta älykkäästi. Nautittuani sujuvasta monien eri taitojen näytteestä kauniissa viktoriaanisessa teatterirakennuksessa, tömistettyäni jalkojani, huudettuani yläparvelta "Ohoi, Mr. Smee!", ratkaistuani käsiohjelman pulmatehtävät ja päädyttyäni kirjoittamaan tämän tekstin alan arvella, että ehkä teatterista on välillä kiva viedä kotiin jotain keveää.
p.s. Virallisia esityskuvia löytyy teatterin julkiselta Facebook-sivulta https://www.facebook.com/media/set/?set=a.10152065746490944.1073741862.149893485943&type=1
Wikipedia, http://en.wikipedia.org/wiki/Pantomime
The Magical Book of Panto 2013/14 (näytelmän käsiohjelma)
Hei, Shellin uusi toimitusjohtaja / Hi you, the new Shell CEO
Greenpeacen aktivistien vangitsemisen ja vapauttamisen ansiosta maailman katseet ovat entistä suuremmassa määrin kääntyneet maapallon arktisille alueille.
Venäläinen energiayhtiö Gazprom ja Shell suunnittelevat edelleen yhteistyötä - öljynporausta herkillä arktisilla alueilla.
Tammikuussa Shellin uutena toimitusjohtajana aloittaa Ben Van Beurden. Hänelle on nyt mahdollista lähettää vetoomus, jotta Shell purkaisi yhteistyösopimuksen Gazpromin kanssa ja lopettaisi koko arktisen öljynporauksen ohjelmansa. Shellillä on jo epäilyksensä arktisen porauksen kannattavuudesta.
Valmiin vetoomuksen voit lähettää sivulta http://www.greenpeace.org/finland/fi/kampanjat/ilmastonmuutos/Arktis/Erota-kaksi-ahnetta-Shell--Gazprom/?utm_source=SilverpopMailing&utm_medium=email&utm_campaign=FI%20Arctic%2030%20going%20home%20(1)&utm_content=&spMailingID=44705048&spUserID=Mzk4NTE4MjUzMjIS1&spJobID=223818698&spReportId=MjIzODE4Njk4S0
Samalla sivulla voit myös muuttaa viestiä ja lähettää sen van Beurdenille. Epäillä tietysti voi, lukeeko vetoomusviestejä kukaan, mutta jo kommenttien lukumäärä ja ylipäätään kansalaisaktiivisuuden volyymi vaikuttaa kyllä päätöksiin! Tällaisen viestin minä lähetin:
Make a Memorable Thing
"Dear Mr. Van Beurden,
Welcome to your new job.
The eyes of the world are, perhaps more than ever, in the Arctic.
Arctic drilling is a risk and probably Shell has already noticed that in a hard way. The damage the drilling makes is economic, social and cultural not to mention the unique Arctic nature is harmed by drilling.
You have the chance to do something memorable, by ending the deal with Gazprom and stopping the Arctic drilling program. With the Shell board members and experts you are surely able to come up with a more sustainable plan for the future of Shell and the whole world."
* * *
Same in English:
Thanks to the arresting and releasing of the Greenpeace activists the eyes of the world are, more than before, turned to the Arctic areas of the world.
The Russian energy company Gazprom and Shell are still planning to co-operate - to drill in the Arctic.
In January Ben van Beurden will start his job as a new Shell CEO. Now it is possible to send him a petition in order to Shell cancel the contract with Gazprom and end the Arctic drilling program as a whole. Shell already has some doubts abouts the profitability of drilling in the Arctic.
You can send the pre-written petition from the page http://www.greenpeace.org/finland/fi/kampanjat/ilmastonmuutos/Arktis/Erota-kaksi-ahnetta-Shell--Gazprom/?utm_source=SilverpopMailing&utm_medium=email&utm_campaign=FI%20Arctic%2030%20going%20home%20(1)&utm_content=&spMailingID=44705048&spUserID=Mzk4NTE4MjUzMjIS1&spJobID=223818698&spReportId=MjIzODE4Njk4S0
On the same page you can edit the petition message and send it to van Beurden. Of course you can doubt whether anyone reads the petition texts but already the number of the comments and the volume of civic activity does affect decisions! Here is the message I sent:
Make a Memorable Thing
"Dear Mr. Van Beurden,
Welcome to your new job.
The eyes of the world are, perhaps more than ever, in the Arctic.
Arctic drilling is a risk and probably Shell has already noticed that in a hard way. The damage the drilling makes is economic, social and cultural not to mention the unique Arctic nature is harmed by drilling.
You have the chance to do something memorable, by ending the deal with Gazprom and stopping the Arctic drilling program. With the Shell board members and experts you are surely able to come up with a more sustainable plan for the future of Shell and the whole world."
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)